Kun metsässä kohtaa karhun, tuo suuri kuningaseläin joko juoksee ketterästi karkuun, hiipii aivan hiljaa tiehensä tai joskus, hyvin harvoin murisee ja antaa ihmisen ymmärtää, ettei tämä ole tervetullut sen reviirille. Sillä saattaa olla huono ja äreä päivä tai sitten poikanen tallustelee aivan lähettyvillä. Tuskin koskaan karhu käy ihmisen kimppuun.
Susi vaanii erämaiden hiljaisuudessa saalistaan ja pyrkii joskus yksin, monesti laumansa kanssa yllättämään joko matkasta väsyneen hirven tai nälkäisen poron, ajaa saaliseläintään vimmatusti takaa ja usein saa sen ruuakseen. Mutta vielä useammin jää saaliitta tuo takkuturkki yrityksistään huolimatta. Ja jos ihminen on tuossa lähettyvillä, vetäytyy susi kaikessa hiljaisuudessa muille maille, vaikka sillä kuinka nälkä olisi ja hiuka hivelisi suolenmutkaa.
Jos siis on pihalla karhu tai susi, säikähtää kumpikin eläin koostaan huolimatta ihmisen läsnäoloa eikä tarvitse isostikaan karjaista, kun jo kiitolaukkaa karkaavat metsään mokomaa mölinää pakoon.
Mutta astupa ulos kuorestasi heinäkuisena iltana. Ei auta karjuminen, ei huuto eikä mekastus. Karhut ja sudet kaikkoavat, käärmeet lymyävät, kotkat nousevat siivilleen ja katoavat erämaihin, jänikset loikkivat syvemmälle metsään, porot nostavat päätään ja hörähtelevät ja siirtävät sijaansa. Ei auta huuto eikä mekastus. Mustan harmaana parvena inisee sääski ja syö säälimättä sinua. Lyöt sitä, huidot, puhallat, myrkytät...Säälimättä, ilman tunteen häivääkään, ilman pelkoa se työntää imukärsänsä ihosi läpi ja imee veresi kuin sähköpumppu veden kaivosta tuntematta pistosta sydämessään.
Makkara tirisee grillissä ja aurinko tekee laskua ja maalailee taivaanrantaa kultavärein, verenkirjavin. Ei hiivi susi selkäsi takana sinua purrakseen, ei kömmi kontio säärestäsi lihaa luista kaluamaan. Vaan kavalasti lähestyy sääski ja syö sinua ennenkuin ehdit kättäsi väliin laittaa. Säälimätön on tuo suruton siivekäs. Säälimätön ja tunteeton peto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti