Maa oli autio ja tyhjä. Ei ollut edes suota, kuokkaa saati Jussia. Mutta valkeus tuli ja moni muu asia sen myötä ja syntyipä ensin Aatami ja kylkiluusta Eeva toveriksi maata täyttämään. Siinä elelivät aurinkoisessa päivässä ja kuutamoisessa yössä Aatami ja Eeva vailla huolta ja murhetta ihan ilman saldorajaa, kunnes... Tehän tiedätte.
Istui pulpetissa Sannariikka ja pyrki kuukleen. Pling. Olisi pitänyt tarkistaa historian kokeeseen Attilan ratsastusreittejä, mutta ilmestyipä näyttörutuun teksti: "Saldoraja ylitetty." "Mothafucka."
Oli suo, kuokka ja Jussi. Jussi tunsi närästystä ylävatsassa. Raaka happo poltteli ruokatorvea, niin hän luuli. Oli taskussa Pepsid, purutabletti ja sen kuori alumiinipaperista Jussi ja pureskeli kovalla kiireellä kuokkaansa nojaillen. Vielä olisi sata metriä ojaa saatava, vielä parikymmentä kantoa ylös kiskottava, vielä viisi vuotta eläkkeelle, vielä tämä ja se vuosi sitä ja tätä ja sitten. Sitten voisi kiertää maailmaa, ajaa Tampereelta Helsinkiin junalla, lentää Oulusta Thaimaahan, pyöräillä Ahvenanmaalla, ja aivan kirkkaaksi lopuksi viettää aivan toimetonta elämää kesämökillä Päijänteen saaressa.
Nojaili taivaan henkikonttorin laitimmaisessa loossissa kyynärpäihinsä toimeton tyttöenkeli, pureskeli purkkaa, pallosteli, poksautteli ja lueskeli Nyyrikin nettiversiota, vilkaisi maahan ja näki miehen nojaavan kuokkaansa, katsahti suurelle taululle kohdalle K eli Koskela ja näki punaisen valon vilkkuvan. Puolihuolimattomasti hän nosti sormeaan ja painoi vilkkuvaa valoa ja jatkoi Nyyrikkinsä lukemista.
Pitkin taivasta ajoivat tuliset vaunut. Myrsky nousi, rakeet löivät ja salamoi. Kallistui Jussin kuokka pellonreunaan, heilahteli, ja mustaksi hioutunut varsi kellahti mättäikköön. Oli vain hiljainen suo, kaatunut kuokka ja kuollut Jussi.
Jussin saldoraja oli täysi ennenkuin unelmien aika ehti tulla. Voihan Aatamin Eevaa ja punakylkistä omenaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti