Kaunis, valkoinen kypärä kuin kananmunan kuori kiilteli moottoripyörän satulalla. Musta nahka verhosi kypärän alareunaa, ja ilmaläpälliset korvasuojat ja kiinnityshihna oli ommeltu tikkauksin. Pojat katsoivat kypärää, mutta eivät uskaltaneet koskea siihen. Lähtivät siitä toisiaan vilkaistuaan kotiinsa. Kova keskustelu saatteli poikia matkaan ja kotona mentiin heti äidin astiakaapille.
Kaapista löytyi sinikukkareunainen emalikulho, melkein yhtä valkoinen kuin tuo kypärä. Pojat leikkasivat puukolla halki vanhan paksunahkaisen jalkapallon ja ujuttivat sen somasti emalikulhon sisään. Vasaralla ja rautanaulalla lyötiin pari reikää kulhoon ja reikiin pujotettiin karvanarua. Kypärä oli valmis.
Toinen pojista sitoi kypärän tiukasti päähänsä. Karvanaru kutkutti mukavasti leukaa, mutta kutina ei kuitenkaan naurattanut. Ilmeet vakavina pojat päättivät testata kypärän suojaavat ominaisuudet.
Polkupyörä työnnettiin mäen harjalle. Mäki oli niin jyrkkä, ettei sitä jaksanut isolla miestenpyörällä pieni poika polkea. Tarkistettiin vielä, että karvanaru oli varmasti tiukalla. Nahkainen jalkapallon puolikas pyrki tursuamaan kulhon reunan yli, mutta se tukittiin takaisin ohimoita suojaamaan.
Lokasuojat rämisivät ja kivet sinkoilivat, kun pyörä kiiti vinhasti alas mäkeä. Poika vilkaisi sivulle, missä nuori koivikko levitti lehvänsä jo melkein tielle asti. Se oli sopivaa maastoa kypärän testaukseen. Vimmatusti poika käänsi ohjaustangosta ja pyörä suistui koivikkoon. Eturengas pysähtyi koivun valkoisen mustaan kylkeen, mutta poika jatkoi vielä lehtevää lentoa kunnes pysähtyi paksuhkoihin alaoksiin.
- Ei käyny päähän yhtään kipiää.
Toveri katsoi kalpeana vieressä.
Haavat pestiin metsäpurossa ja pyörän etuvanne oikaistiin kahden norjan koivun välissä. Kypärää ei sen koommin muisteltu eikä sen karvanaruja leuan alle sidottu. Hyvä se oli, se ymmärrettiin. Mutta ei sitä enää tarvittu, kun se kerran oli aidoissa olosuhteissa testattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti