Kun tunnemme kärsineemme vääryyttä, tekee mieli kostaa, maksaa takaisin samalla mitalla. Se on ihmisen luonnollinen reaktio. Ei ole helppoa vain nielaista aivan kaikkea. Mutta mietitäänpäs vähän asiaa.
Naapurini huutelee hävyttömiä (minun naapurini eivät koskaan huutelisi hävyttömiä ja se pitää tässä erikseen mainita). Provosoidun ja huutelen takaisin samalla mitalla. On alkamassa naapurien välinen sota, ja sodat kestävät usein hyvin kauan.
Huutelen hävyttömyyksiä naapurilleni. Mutta hänpä vastaakin aivan odottamattomalla tavalla ja kutsuu minut ystävällisesti kylään. En takuulla mene, mutta melko pian minua alkaa mokoma huutelu kaduttaa ja lupaan mielessäni pyytää häneltä jonakin päivänä anteeksi. Ei syttynyt sotaa.
Keskustelemme ja vertaamme tietoamme. Olen väärässä. Ystäväni on oikeassa. Haluan pitää pääni, mutta ystäväni tuntee minut ja myöntyy minun kantaani. Hän ei häviä mitään, mutta enpä kovin paljoa voita minäkään. Paitsi, että minulla on edelleen ystävä, älykäs ystävä.
Riidat ja eripurat alkavat usein varsin mitättömistä syistä jos syistä ollenkaan. Mitä ihminen voittaa muistamalla, että vuonna 1985 Nivalan torilla oli kipparinhattuinen naismyyjä myymässä matontamppaimia. Toinen sanoo, ettei se millään voinut olla vuosi 1985, kun silloin oli se ja se. Tuosta asiasta väitellään ja pian riidellään. Ja saatetaanpa vaikka käydä käsikähmään. Tai vaikkapa puhkaista auton renkaat. Kipparinhattuinen matontamppaimien myyjä tuskin muistaa koskaan Nivalan torilla käyneensäkään ja silti vain renkaita puhkotaan. Ehhehhehhehheh. Mitä vielä. Kyllä se oli 1986;-) Muistan sen siitä, että kaksoset täyttivät silloin yhden vuoden. Lällälläälläääälää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti