Kävin lapsillani kylässä: Jyväskylässä Jussilla, Tampereella Tuomaksella ja Kankaanpäässä Sassalla. Hmm. Ihan riimin vuoksi Sassan kannattaisi muuttaa ehkä Saloon.
Joka ikinen kerta minä ihastun noihin poikiin aina uudestaan ja se on suurista suurin onni elämässäni. Kaikki he ovat vilkkaita ja eloisia ja ahkeria nuoria miehiä, ja jokainen tietää täsmälleen, mitä elämältään haluaa. Kukaan ei kurkota kuuta, mutta eipä kenenkään heistä tarvitse madellakaan muitten edessä. Kun istumme syömässä, ei ole yhtäkään tyhjää hetkeä tai joutavaa sanaa, vaan keskustelu soljuu aina iloisesti ja vivahteikkaasti. Heillä on minulle asiaa ja minulla on kertomista heille. Kannatti lukea joka ilta pieni tarina tai satu tai soitella ja lauleskella nukkumattilauluja. Eivät menneet hukkaan nuo yhteiset, pienet tuokioiset.
Kun sitten Kankaanpäästä lähteissämme halasin kuopuksen tyttöystävää, sanoin kuin ohimennen: "Eläkää ihmisiksi ja rakastakaa toisianne." Minulle vastattiin: "Se ei oo vaikeeta." Sellaiset ystävät kuin ovat pojat ja sellaiset pojat kuin ovat ystävät. On onneksi asioita, joissa ei ole hintalappua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti