Kyllä tuomitseminen ja oikeuden jakaminen ovat vaikeita asioita. Vai mitä sanotte seuraavista esimerkeistä. Mies kaappasi rikkaan perijättären (tuo muistetaan sanoa jokaisessa asiaa koskettavassa uutisessa) ja hänelle ennustellaan noin kahdeksan vuoden tuomiota vakavasta rikoksesta. Mutta eihän tuossa kuitenkaan kenellekään käynyt juuri mitenkään. En yhtään vähättele kidnapatun kärsimyksiä, mutta tuomio (siis ennustettu) vaikuttaa aika kovalta joihinkin muihin rikoksiin verrattuna. Toisessa tapauksessa äiti luovuttaa kaksi lastaan pedofiilien käsiin ja nämä raiskaavat yksi- ja seitsemänvuotiaita lapsia säännöllisesti neljän vuoden ajan mitä raaimmilla tavoilla. Tuomiot vaihtelevat puolestatoista vuodesta neljään vuoteen. En uskalla edes ajatella noitten lasten kärsimyksiä tai tapahtumien ja tekojen vaikutusta heidän tulevaisuuteensa. Olisiko tuomio ollut kovempi, jos nuo lapset olisivat olleet rikkaan teollisuussuvun perijöitä ja perijättäriä ja jos heidät vielä olisi ennen noita hirmutekoja kidnapattu? Lasten kärsimys on käsittääkseni aivan sama. Olisiko tuomio ollut kovempi, jos sitä olisi puitu julkisuudessa yhtä paljon kuin tuota kidnappausta? Olisiko, olisiko, olisiko?
Eilen näin (näin, kun pakotin itseni katsomaan) elokuvan nimeltä Kuoleman kentät. Se kertoi Kambodzan sodasta ja sen mielettömyyksistä, punaisista khmereistä ja heidän tavoistaan käsitellä "vihollista", veljeään, sukulaistaan, naapuriaan. Elokuvassa kerrottiin, miten pienet lapset kasvatettiin ja koulutettiin "opettamaan" vihollista. Lapsi on julmuudessaan aikuisen kaltainen saamansa esimerkin ja opetuksen mukaan. Niinpä olen varma, että näin avoimessa ja tietoisessa maailmassa on aivan liian paljon huonoja esimerkkejä lapsille, jotta me voisimme turvallisin mielin katsoa tulevaisuuteen. Mitä me teemme pienimmille, sen he tekevät meille. Huh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti