Harakankanpesässä on viisi harmaanvihreää, täplikästä munaa ja muutaman viikon kuluttua munat kuoriutuvat harakanpojiksi, keikkukauloiksi, suurisuiksi hoippujiksi. Keskikesällä pesän suulla räpistelee kolme poikasta rohkeina kuin teräsmiehet lentoon lähdössä. Luonto on omia aikojaan karsinut pesän väkeä: yksi poikaisista kuoli nälkään, toisen söivät naakat. Sanotaan, ettei naakka koske noin suureen poikaseen, mutta tämän ne vain söivät ja röyhtäilivät syötyään. Luonto karsii kovalla kädellä.
Eilen istuskelin soittajatovereiden kanssa treenikämpän edessä ja seurasin keskustan liikennettä kahden liikenneympyrän välillä. Nuoret miehet olivat autojensa kanssa kilpasilla ja vauhti oli kova, meteli hirmuinen ja päästöt huipussaan. Musta noki leijui valtaväylällä vielä minuuttien jälkeen ja samat autot sujahtelivat omien saastepilviensä läpi kerran jos toisenkin. Yksi meistä tuumasi, että luonto kyllä korjaisi nuo kaikkein typerimmät, mutta miksi uhrata ne täysin viattomat, jotka sattuvat tuollaisten ajattelemattomien, keskenkasvuisten ja kehittymättömien nuorten tielle.
Jossakin mutkassa istuu nälkäinen naakka ja odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti