Monisatavuotinen metsä suodattaa vihreää valoa, ja mustat rungot nousevat kohti taivasta tuosta vihertävästä valousvasta kuin niitä joku vetäisi. Alimmat oksat ovat kuivuneet katkeileviksi karahkoiksi, jotka tipahtelevat alas pienimmästäkin kosketuksesta. Metsänpohjan kivet ovat ikivihreitä ja sammal pehmeää ja kuivien oksistojen peitossa.
- Joka toinen puu noista pitäis kaataa!
- Jaa. Miksi?
- Tuo metsä ei enää tuota mitään.
- Miten niin?
- Kun puut kasvavat noin liki toisiaan, ne eivät enää kasva.
- Jaa. Mutta aika komea se on noin.
- Mutta liian tiheä.
- Miksi sitä ei sitten kukaan harvenna?
- En tiedä. Minä harventaisin. Tuossa on nimittäin pystyssä paljon rahaa.
- Jospa sitä ei nyt kukaan tarvitse. Jospa sille metsänomistjalle riittää, että metsä on noin kaunis ja koskematon.
- Ei sillä metsän kauneudella elä.
- Ei kai. Mutta jospa tuo aarniometsän kummitus ei rahan päälle ymmärrä.
- Mikä?
- Ei mikään.
On mukavaa, ettei kaikki kasva vain rahan takia. Saati kuivu pystyyn kuin kelohonka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti