Koulussa vietettiin Runebergin päivää. Syötiin ruskeaa, valkopunasilmäistä torttua (jota tosin ei ollut sillä kertaa höystetty alkoholipitoisella juomalla, koulussa kun oltiin), katsottiin ihaillen salossa liehuvaa siniristilippua, luettiin muutama vanhakielinen runo ja lapset kuuntelivat ja ahmivat sekä tiedon- että tortunmuruja ja pyyhkivät kielellään hillosilmää huulista. Siirryttiin sujuvasti uuteen aiheeseen ja oltiinkin jo uskontotunnilla.
Koska koulu sijaitsi aivan kirkon vieressä, opettaja päätti havainnollistaa uskontotunnin aiheen viemällä lapset kirkkoon. Käveltiin nätisti jonossa ja paririvissä. Astuttiin juhlallisesti kirkkoon ja lapset katsoivat korkeaa huonetta silmät ja mieli hämmästyksestä ja uteliaisuudesta avoimina. Opettaja valvoi, että kaikki muistivat ottaa lakin päästään ja järjesti lapset alttarin eteen. Hiljaa hän kertoi oppilailleen: " Tuota isoa kuvaa kirkossa sanotaan alttaritauluksi." Tauluun oli kuvattu Jeesus ja pahantekijät ristille ja raamatun naiset Jeesuksen jalkojen juureen. "Te varmaan tiedätte, kuka on tuossa taulun keskellä olevassa ristissä." Lapset vilkuilivat toisiaan ja yrittivät saattaa päivän aikana kertynyttä tietoa järjestykseen. Katsottiin tarkasti taulua ja pohdittiin hetki.
-Ruuneperi!
Päätettiin lähteä taidenäyttelyyn. Kerättiin monen viikon aikana rahaa keksejä ja vessapaperia myymällä, että päästiin parin päivän luokkaretkelle. Alakoululaiset olivat innoissaan, sillä ei maaseudulla niin vain taidenäyttelyihin menty suuria mestareita katsomaan. Ja nyt oltiin bussissa matkalla katsomaan modernia taidetta Kuopion kaupunkiin.
Taidemuseon opas toivotti lapset ja opettajan tervetulleeksi ja kertoi tarinoita museosta ja sen taiteilijoista. Kertoi, että nyt oli menossa modernin taiteen jakso ja että esillä olisi hyvin monenlaista mielikuvitusta ruokkivaa elämystä, josta lapset voisivat myös itse kertoa omia mielikuviaan ja ajatuksiaan.
Pysähdyttiin valkoisen seinän ääreen. Seinällä roikkui karvahattu. Kukaan mukanaolleista ei enää ikipäivänä muista, mitä sen oli tarkoitus esittää, mutta sillä hetkellä se eli ehkä elämänsä kukoistusta. Museon opas, joka sattui olemaan myös museon johtaja, kysyi kihiseviltä lapsilta, mikä tuo seinällä roikkuva taideteos mahtoi olla. Pieni poika nosti kätensä pystyyn ja ennenkuin museonjohtaja oli ehtinyt aata sanoa, museossa kajahti kaikkien vieraitten korville kirkkaasti ja konstailemattomasti varma vastaus.
- Pillu!
Mitäs meni kysymään. Loppukierros oli sujunut museonjohtajan osalta vakavissa merkeissä, kun taas opettaja oli joutunut pidättelemään nauruaan. Kyllä opettajakin on vain ihminen. Ja tuntee oppilaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti