Oi, Suomi, katso sinun päiväs koittaa,
yön uhka karkoitettu on jo pois,
ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
kuin itse taivahan kansi sois.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa
sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa!
Oi nouse, Suomi, nosta korkealle
pääs seppelöimä suurten muistojen,
oi nouse, Suomi, näytit maailmalle
sa että karkoitit orjuuden
ja ettet taipunut sa sorron alle,
on aamus alkanut, synnyinmaa!
Minä olen Finlandia-mies, ehdottomasti. Kun kuulen tuon hymnin soitettuna tai laulettuna, tunnen olevani suomalainen, karjalaisen suvun vesa, sorretun ja kotoaan ajetun heimon jälkeläinen, joka isien ja äitien tekojen kautta saan olla sivistyneiden yksilöiden joukossa tasa-arvoisena ja vapaana.
Sibeliuksen Finlandiassa melodia kertoo Suomen raskaan historian ja myöhemmin V.A. Koskenniemen kirjoittamissa sanoissa voi kuulla rautakahleiden kirpoavan, nälän hellittävän, suurten miesten taistelun ryskeen vapaudesta kuin myös nähdä sen niin paljon palvotun sinisen taivaan ja kuulla alkukesän kiurun, suomalaisen vapauden ja ajatuksen avaruuden tunnuskuvan. Finlandia-hymnissä lauletaan yhdestä maailman hienoimmista maista ellei hienoimmasta. Se ansaitsisi olla meidän kaikkien yhteinen kansallislaulumme.
Suomi on saanut viime päivinä kultaa ja kunniaa hiihtämällä. On laulettu yksin ja joukossa Maamme-laulua. Minulle se soi nykyään viroksi eikä se herätä mitään tunteita - ei mitään. Siinä ei ole suomalaista henkeä, pelkkää maisemakuvausta.
- soi Saana (tunturi) kultainen
- ei laaksoa eei kuukuulaa (esim. keltainen kuula)
- kuin kootimaa (murteellinen ilmaus nörttikielisestä koodimaasta=Nokia) tää pohjoinen, maa kaallis iisiien (iisi=easy).
Humoristinen laulu oikeastaan. Mutta sitä vaan lauletaan, kun ei uutta uskalleta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti