Voi hyvänen aika noita nykyajan nuoria. Luokkaretkilläkin ne... Niinpä. Sillä aikaa, kun itse kukin mielessään näkee jotakin päiviteltävää, ei se niin kaksisen kilttiä aina ollut minunkaan (lue: itse kenenkään) nuoruudessani.
Päätettiinpä lähteä luokkaretkelle. Rahaa kerättiin ja päämääränä oli Tampereen kaupunki. Jostakin syystä matka peruuntui, mutta rahaa kuitenkin oli kertynyt niin paljon, että johonkin se mokoma piti saada tuhlatuksi. Päätimme lähteä Kalajoelle Rantakallan risteilylle.
Bussi täyttyi noin viisi-, kuusitoistavuotiaista nuorista ja matkanvalvoja istui etupenkkiin, tarkisti kaikkien olevan mukana ja matka saattoi alkaa.
Tuskin oli bussi, tai linja-autoksi sitä siihen aikaan sanottiin, päässyt Esson risteyksestä, kun jo ensimmäinen Herba-pullo narautettiin auki, kyytipojaksi Nordforsia. Kun Kalajoen kylä alkoi näkyä, olivat luokkaretkeläiset jo kohtalaisen hilpeässä kunnossa enkä oikein voi vakuuttaa valvovan opettajankaan olleen aivan kristallin kirkkain aivoin.
Maakallassa käytiin ja takaisin meren yli selvittiin linja-autoon itse kukin ja omin keinoin. Valvoja ilmoitti kuitenkin, että jää kyydistä pois Kalajoelle, kun oli sieltä kerran kotoisin ja viikonloppukin edessä. Niinpä lähdimme kotimatkalle omin nokkinemme ja kassit vielä kelpo täynnä alkoholipitoista juomaa.
Oli lauantai ja Tuiskumajalla tanssit. Niinpä ilmoitimme kuljettajalle, jotta suotta on mennä koulun pihalle kenenkään mieltä pahoittamaan, vaan antaa hyssyttää suoraan Tuiskumajalle, kun kerran juhlakunto oli koko joukolla sinne kelpo ja omiaan.
Osa matkalaisista oli Tuiskumajan pihalla kirjaimellisesti pihalla, mutta päätimme, ettei luokkatoveria jätetä ja niin jatkui rattoisa luokkaretki perinteisin eväin hamaan aamuun asti.
Ei kirjoittanut Iltalehti tuosta retkestä mitään ja taitaapa ensimmäinen jälkipuhe tulla vasta tässä vuosikymmenten jälkeen. Jokainen hoiti itsensä kuntoon rankan retken jälkeen, miten itse parhaimmaksi näki. Ja jos haavoja jollekin tuli, ne nuoltiin kaikessa hiljaisuudessa. Ainahan on haavoittuneita niin sodassa kuin teinirakkaudessakin.
Seuraavana maanantaina mukana puoleen matkaan ollut valvojamme kysyi, miten kotimatka oli sujunut. Kerroimme, mitä kerroimme ja mitä ajattelimme hänen haluavan kuulla. Lie hänellä ollut kuitenkin omasta mukavuudestaan huolimatta huoli, miten sellainen humalainen teinijoukko oli ehjänä kotiin päässyt. Loppu hyvin - kaikki hyvin. Mutta voi hyvänen aika silti noita nykyajan nuoria;-) Tietävätkö ne edes, mitä Herba on?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti