Meille on tehty tiettäväksi, että tavallinen hehkulamppu on perkeleestä ja se pitää kiertää pikimmiten kannastansa irti ja heittää roskiin, ja tilalle on asennettava energiansäästölamppu, tippaleivän oloinen, mutkikas pienputkisto. Niitä tehdään Kiinassa ja niitä tekevät pienet lapset, joten ne säästävät siinäkin mielessä energiaa. Lapsihan ei paljon syö. Ja energiansäästölamppuja tekevä lapsi kuulemma syö tavallistakin vähemmän, kun ei tarvitse mennä välillä kotiin leikkimään ja kaloreita kuluttamaan.
Mutta miksi kukaan ei tee todellista energiansäästölamppua, joka imee valoa vaikkapa auringosta. Iät ja ajat olemme saaneet katsoa säkkipimeässä kellonaikaa fosforiviisareista. Kun tuollaista kelloa pitää vähän aikaa aurinkoon päin, kohta jo viisarit kiiluvat pimeässä komerossa kirkkaina ja selkeinä. Ei liene ihmeellistä keksiä sellaista ainetta, synteettistä fosforia, joka varastoi valoa ja luovuttaa sitä sitten pimeinä tunteina ihmisten ja miksei eläintenkin iloksi.
Katuvalopylvään nokassa olisi fosforipallo, joka sitten iltapimeänä syttyisi vihreäksi valoksi katua osoittamaan ja tietä näyttämään. Tai jos ei ihan noin pitkälle mentäisi tai jos pilvisenä päivänä ei niin kovin saataisi auringosta valoa imetyksi, voisi tuollainen fosforipallo olla tavallisen katuvalolampun alla ihmisen korkeudella. Siinä se sitten nappaisi katulampusta valoa ja työmatkalla oleva ihminen voisi sen sitten aamulla ohi ajaissaan ottaa mukaansa työpaikalle pöytälampuksi. Ja kun päivä kirkastuisi, voisi pallon nostaa ikkunalaudalle auringonvaloa keräämään. Kotimatkalla taas pallon voi palauttaa katulampun alle Imatran voimaa imemään. Se vasta olisi energiansäästölamppu. Ei tulisi kovin suurta hiilijalanjälkeä sellaisesta. Ja pääsisi kiinalainen pikkuihminen kotiin syömään ja leikkimään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti