Äiti. Tiesitkö, että kun olin 14-vuotias, kaverini varasti kotoaan konjakkia ja juotiin se ystävän kanssa Häkkisillalla ja tultiin känniin. Juostiin kestohangilla ja kehuttiin koiriamme. Hyviä koiria ne olivatkin. Kun tulin kotiin, et huomannut minun olleen huonoilla teillä.
Äiti. Tiesitkö, että kun olin 15-vuotias, varastimme kaverini kanssa hänen isänsä kaupasta kiljuntekovälineitä ja panimme vanhaan kymmenen litran maitopänikkään keitoksen kypsymään ja muutaman päivän kuluttua sitten juopottelimme isolla porukalla minun omassa huoneessani kaikessa rauhassa. Ja tiesitkö, että aika monta kertaa tehtiin tuo sama juttu. Kaverin isäkään ei huomannut mitään, vaikka sen kauppa oli aika pieni ja inventaario laskettiin ainakin kerran vuodessa.
Äiti. Tiesitkö, että kun olin 16-vuotias...
Äiti. Niin se taitaa olla, että sinulta jäi hyvää hyvyyttääsi monta poikasi pientä pahantekoa näkemättä. Annas olla. Sehän se on äitien taito tietää, muttei niinkään nähdä ja uskoa. Sanon sinulle tämän, kun sama meno jatkuu kaikkien äitien kanssa tänäkin päivänä. Lapset kulkevat kylillä ja tekevät sitä ja tätä. Kertovat tarinoita, joita äidit uskovat. Haluavat vain uskoa.
Äiti. Hyvin minä pärjään ja ihan kelpo mies minusta tuli, koska minulla oli aina itseäni viisaampaa seuraa. Mutta ihan kaikilla ei liene aihetta näin äidilleen kirjoittaa. Ei aihetta tai ei mahdollisuutta. Tai ei halua tai voimia. Tai ei ehkä äitiä ollut koskaan, jota huijata. Kun ei tarvinnut. Sitä se välittäminen ja rakkaus on, että yrittää, muttei koko ajan pysty. Ymmärrätkö? Huijatakin voi monella lailla. Ja tulla huijatuksi samoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti