Perämeren rantamailla seisovat valkoiset tuulimyllyt kuin kalkkikivipaadet ja jauhavat sähköä silloin kun tuulee. Generaattori jurnuttaa watteja, kun aallon nokka käy valkoisena. Kolmilapainen potkuri vatkaa ilmaa ja humisee maailmanlopun edellä ja karkottaa niin ihmiset kuin eläimetkin läheltään ja katkaiseepa joskus armottomasti ohilentävän linnun kaulan kuin kuoleman giljotiini ikään. Raha kilahtaa omistajan kassaan - tosin valtion subventoivan kirstun kautta, kun ei tuo tuulella käyvä vekotin jaksa itse monimutkaisena laitteena niskojaan kantaa. Mutta kun tuuli tyyntyy, miljoonien arvoinen laite seisoo rantakalliolla täysin arvottomana ja tyhjänpanttina kuin insinöörilleen ilkkuen: tällaisen keksit sinä onneton näpertäjä.
Jos on kuitenkin aika vekkuli ja velikulta tuollainen ihminen, joka osaa tuulesta sähköä tehdä vaikka vähän kalliimmallakin, vielä tätäkin viisaampi on keksijä, joka tyynestä sen saattaa seuloa. Kyllä jokainen tuulta vasten osaa tuulimyllyn kääntää ja siitä virtaa veivata, mutta viisas on se, joka tyynimyllyn saa tuottamaan. Jos on tuuli tuikeaa merten rannoilla, vielä useammin seisoo ilma sisämaassa, jossa tuollaisella tyynimyllyllä olisi mitä mainioimmat markkinat. Miten tuollainen tyynimylly sitten toimisi? No sitäpä en tiedä, kun ei sitä tunnu tietävän viisaammatkaan. Jos tietäisivät, sellaisia varmasti tapaisi monessa tyynessä maankolkassa rahaa sampoamassa ja lamppuun loistetta antamassa.
Sanotaan, että tyynessä vedessä ne kalatkin kutevat ja että pennissä tai centissä on miljoonan alku. Ehkäpä voidaan kohta tuumata, että tyynessä se turbiinikin tarpoo ja tuohta tekee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti