Pate, Kirsti ja Hande istuivat grillin terassilla ja odottivat metsähiiripurilaista valmistuvaksi. Vasemmalta puolen lähestyi Valtran sininen maatalouskone, joten kaverukset käänsivät verkkaisesti päänsä oikeaan. Hitaasti ei hyvää tule, se oli monesti jo nähty. Tarvittiin kilometrejä viisariin ja kierroksia koneeseen. Mäen takaa kuului ulvaisu, kun laatikkoon työnnettiin kolmosta ja kohta nelonen tasasi kierroksia. Metsän puolelta tietä lähti ylittämään metsähiiri vilkkaasti askeltaen ja vaistonvaraisesti mutkitellen, kun ei muuta voinut. Pate huomasi sen ensin ja teki tilauksen. Kirsti ja Hande hypähtivät metrin verran kaistalle ateriaa vastaan, mutta lähestyvän auton kierrokset kävivät jo kovina ja ääniaaltojen taajuus nousi sille tasolle, että pian tulisi juhlat päättyvä törmäys ja oli pompittava takaisin alta pois.
- Kviik pläst.
- Wrooom.
Kun Valtran maatalouskone oli ohittanut paikan, Kirsti ehti ensimmäiseksi aterian luokse. Sen kevään metsähiiren poikasia näytti olevan, joten tuoretta ruokaa oli taas tarjolla. Sinappia ja ketsuppia ei ollut eikä kurkkusalaattiakaan kummemmin kaivattu, sillä ruoka oli tuoretta ja lämmintä ja kahden pyörän nuijimaa mureaa metsähiiripaistia.
- Hyvä krrrrrrrilli.
Hande sen sanoi ensin. Pate nielaisi viimeisen koiven ja lopun häntää ja oli samaa mieltä.
- Errrrrrrriinomainen.
Kirsti kiteytti aterioinnin päättyneeksi.
Luonnossa ei ole maantienvarren grillillä viimeistä myyntipäivää. Riittää, että näkee ruoan liikkuvan ennenkuin alkaa sitä syömään. Kun västäräkki pomppii ja nytkyttelee pihanurmella, tekee hyönteisen perään nopean pyrähdyksen, se tietää ruuan olevan varmasti tuoretta. Ei nuuhki tai puristele tai tunnustele, miltä aamukasteisen nurmen yläpuolella huojuva hyönteinen tuntuu, vaan nappaa tuon nokkaansa aivan varmana, että lentävä on elävä ja siten tuore. Lintujen grillillä ei vanhoja mureneita tarjoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti