Matka myyristä ja jäniksistä nykyaikaisen hävittäjälentäjän ohjaamoon on lukulasien mittainen. Ei sen enempää. Nimittäin juttu on niin, että myyrä on kavala eläin siinä kuin jäniskin omenapuille ja varsinkin pienille ja suojattomille omenapuille, ja puita täytyy suojella noiden jyrsijöiden ahnailta hampailta keinolla millä hyvänsä. Ja ainakin rautalankaverkolla. Pitääpä siis puiden runkojen ympärille kiertää vihreä, muovipinnoitettu verkko ja verkon päät täytyy solmia taas vihreällä, muovipäällysteisellä rautalangalla. Jos ihminen on ikänäköinen, tuosta touhusta tulee uskomattoman epämiellyttävää puuhaa, kun verkko alkaa vilistä eikä enää kohta tiedä, mistä välistä on jo rautalankaa tunkenut ja mihin väliin sitä pirulaista vielä pitää pujotella.
On haettava sisältä lukulasit. Ja pian huomaat, että työskentelyetäisyys on epäkiitollinen lukulasietäisyydelle ja melko mahdoton kaukonäköetäisyydelle. Sitten lentää rautalanka ja kohta pyörii jyrsijäverkko pitkin nurmikkoa ja niin jää omenapuu suojatonna kuin pakkaseen häädetty evakko talvisodan synkkinä päivinä.
Kuvittele siis Top Gun -elokuvan päähenkilöksi ikänäköinen henkilö, joka juuri on saanut vihollisen tähtäimeen. Pitää tarkistaa hävittäjän asema viholliseen nähden. Lentäjä kaivaa povitaskustaan lukulasit ja katsoo mittarista ja huomaa, että haa, tuollahan se vihollinen vielä onkin tutkalasilla. Sitten pitää pudottaa lukulasit nenälle, jotta näkee taas taivaalla kiitävän viholliskoneen ja sitten pitää katsoa lukulasien läpi laukaisunapin paikka ohjaussauvalla ja painaa sitä ja taas tarkentaa lukulasien yli katse salamannopeasti viholliseen.
Perusteltua on siis vaatia lentäjältä moitteetonta näköä ja teräviä silmiä. Kyllä omenapuu sentään pärjää hyvällä tuurilla ilman verkkoa, mutta huippumodernit hävittäjälentokoneet ovat aika kalliita ikänäköisten hyppysiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti