Jos et sattunut istumaan television ykköskanavan Aitiopaikalla eilen ja näkemään satuttavaa Paratiisia, katso se vaikkapa Ylen areenassa vai mikä se oli. Joskus vaan näytelmän (elokuvan) vuoropuhelu osuu kohdalleen ja satuttaa ja kertoo muutamalla sanalla enemmän kuin pitkät tarinat konsanaan. Joku kirjoittaja tuon osaa, useimmat eivät alkuunkaan.
Tilanne kulki jokseenkin näin. Perhe hajosi ja syntyi uusioperhe: kotiin asettui äidin ja 14-vuotiaan tyttären kanssa uusi mies ja 13-vuotias tyttö. Tytöt tietysti inhosivat ensin toisiaan, mutta ystävystyivät lopulta ankaran ja raadollisen elämän edessä. Nuorempi tytöistä tunsi isänsä ja tiesi, että tuo senhetkinen suhde kestäisi vain jonkin aikaa ja taas pitäisi alkaa alusta uuden äitipuolen ja uusien sisaruksien kanssa. Vanhemman tytön isä oli alkoholisoitunut ja aikaansa jähmettynyt rokkari, joka ei osannut yksin elää, muttei kestänyt perhettäkään. Talous oli kuralla ja elatusmaksut rästiintyivät. Entinen vaimo uhkasi ulosotolla. Tytär ei halunnut isäänsä vaikeuksiin ja alkoi kerätä omia elatusmaksujaan varastamalla yhdessä uuden sisarpuolensa kanssa. Lopuksi elämä ajautui umpikujaan monen ikävän sattumuksen seurauksena ja tyttö kiipesi ostoskeskuksen katolle ja aikoi hypätä alas. Paikalla oli 13-vuotias, jo ystäväksi muuttunut sisarpuoli, rokkari-isä, äiti ja isäpuoli. Vanhemmat huutelivat tytölle. Seuraavat repliikit ovat muistinvaraisia.
- Tuu alas. Älä hyppää. Me rakastetaan sua.
- Vittu mä oon väsyny teijän rakkauteen.
Sisarpuoli kiipeää katolle.
- Jos tuut lähemmäs, mä hyppään.
- Haista sinä kuule vittu.
Rehellisyys voi olla karkeaa ja karua, mutta ihminen vaistoaa aidon tunteen. Rakkautta ei ole välttämättä ole: "Minä rakastan sinua." Rakkautta voi olla: "Haista sinä kuule vittu." Sydämestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti