Ruuanlaitto on varsin hauskaa tointa nälkäisenä ja raskaan työpäivän jälkeen. Niinpä halusin päästä helpolla ja ostin eineksen: tikka masala ja kanaa. Tuo lienee jotakin intialaista ruokaa, jonka nimi voisi kuulua vaikka suomalaiselle mäkimiehelle tai virolaiselle pankkirosvolle. Joka tapauksessä nälkäistä olisi pian helppo ruokkia.
Luin pakkauksesta käyttöohjeen: lämmitä uuni 190:aan asteeseen, poista pahvipakkaus, tee muovikelmuun reikiä ja laita uuniin 45:ksi minuutiksi. Viritin uunin ja laitoin ajastimeen viisi ylimääräistä minuuttia, repäisin muovikelmun eineksen päältä (sulaisi kuitenkin kuumassa uunissa) ja tyrkkäsin aterian paistumaan.
Ajattelin ruuan olevan harvinaisen hajutonta ja katsoin uuniin noin puolen tunnin kuluttua. Uuni oli kylmä, kun en ollut huomannut laittaa toisesta nappulasta lämmitystä. Olin vain säätänyt lämpötilan. Niinpä valitsin kultaisen keskitien eli ylä-ja alalämmön. Oli nälkäisen aika köllähtää sohvalle.
Uunin hälytys soi 45 minuutin kuluttua ja iloisena riensin uunille. Kylmä! Olin refleksinä vääntänyt uunin päälle, mutta lämmöt nollaan, kahden käden hommaa näetsen. Aloin nälästä nähdä kangastuksia, mutta halusin pitkittää näkyjä äärimmilleen, ja uusi 45 minuutin odotus käynnistyi ajastimen rapisevalla asennuksella.
Kolme varttia kului ja kello ilmoitti tikka masalan valmistuneen. Muheva tuoksu värisytteli hajuhermoja ja kaadoin höyryävän mäkihyppääjän ja pankkirosvon lautaselle.
Kovan terävät havunneulaset repivät ikeniä ja kengännahanvahva kananpalanen takertui hampaisiin. Ymmärsin noiden raatelevien sekunnin osien aikana, ettei einespakkauksen muovikelmua saa poistaa kokonaan, jos valmistaja pyytää tekemään siihen vain pieniä reikiä. Vajaassa tunnissa intialainen riisi kuivuu lähes 200 -asteisessa uunissa yli-ikäisen joulukuusen kovaksi, herkän suuihon lävistäväski neulaseksi.
Nälkäisen miehen odotus siis palkittiin: opin paljon uutta uunin vaikutuksesta riisinjyvään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti