Lankomies, Koutosen Hanski, metsästäjä ja eränkävijä Jumalan suuresta armosta, kertoi mielenkiintoisen asian metsäneläinten omistussuhteista - siis kuka ne eläimet sitten loppujen lopuksi omistaakaan. Ja viisaasti on valtion lakimies kynäänsä pyöritellyt ja pitkään ja hartaasti asian ympärillä ja päällä ja sivulla ja vieressä istunut. Ja tähän malliin on sitten asian pohdiskellut.
Elävä metsäneläin, riista ja peto, kotka, hirvi, susi, karhu, ahma, ilves, peura ja mikään muukaan ei ole kenenkään omaisuutta. Ja kun eläin ei kuulu kenellekään, ei siitä kukaan joudu vastuutakaan periaatteessa kantamaan. Jos hirvi syö viljat ja männyntaimet, ei kenenkään tarvitse maksaa kenellekään. Mutta kun eläin tapetaan, siitä tulee valtion omaisuutta.
Kun ajan autolla ja törmään hirveen, tuo hirvi ei ole kenenkään juuri sillä törmäyshetkellä eli valtio ei siitä ainakaan ole vastuussa. Mutta heti, kun tuosta hirvipolosta henki irtoaa, siitä tulee valtion omaisuutta ja lihojen arvo pitää tilittää valtion kassaan. Törmäyksen aiheuttamat vahingot korvaa sitten vakuutusyhtiö. Omistussuhde muuttuu juuri sillä kuoleman karmealla hetkellä, mutta vastuusuhdetta ei ole kummassakaan tapauksessa. Hmmmm. Mutta entäpäs jos hirvi juoksentelisi korkealla kalliolla ja jyrkänteellä törmäisi täydessä vauhdissa puuhun ja kuolisi ja tipahtaisi kuolleena ajoradalla liikkuvan auton katolle. Ehhehhehhe. Mitenkäs sitten suu pantaisiin valtion konttorilla? Ehhehhehheh.
Mennäänpäs taas sinne ravintolavaunuun. Katsellaan ruokatiskiä. Kaikki on kuollutta ja kelmussa. Ei käy syöminen valtion pöydässä korvauksetta. Juuri tuon valtion lakimiehen oveluuden takia ravintolavaunuissa ei ole elävien kalojen ja kilpikonnien saati kanojen ja lampaiden altaita ja aitauksia. Joku kuitenkin yrittäisi elävältä syödä, kun ilmaiseksi saisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti