Ajelin sunnuntaina puolilta päivin Sodankylästä Rovaniemelle päin sallittua satasta. Luonto helmeili puhtaan valkoisena parin asteen pakkasessa, ja aurinko värjäsi taivaalle kultaisen kehrän. Tie oli suora ja leveä ja... poronhoitoalueella. Lantalaisena ei aina muista, että tienvarsien aitauksissa olevat porot ovat vain ikään kuin symboleja yhteydestään ihmiseen. Poro on kuitenkin vapaa vaeltamaan sinne, minne sitä huvittaa - vaikkapa vilkkaasti liikennöidylle maantielle.
Luonto on keksinyt värittää poron melko mukavasti luontoon sopivaksi. Se on lumitaustaa vasten lumivalkoinen, vähän naavainen tai jäkäläinen kuin kulkemansa maasto.
Näin muutaman kymmenen metrin päässä komean hirvaan ja sen vierellä keikkasi vaadin mitä lie mielessä. Painoin jarrua. Normaalisti jarrut alkavat rutista, mutta nyt vain renkaat lukkiutuivat. Vauhti ei paljoa hidastunut, kun auto luisti jäänliukkaalla tiellä. Sanoin vain mielessäni: "Pysykääpäs poroset siinä, missä nyt olette. Minä yritän ajaa tuosta teidän keskeltänne, kun en muutakaan voi." Ja siitä auto sujahti kahden rauhallisen Lapin elävän välistä kuin mitä luonnollisin reitti olisi. Ei paljon muuttanut kumpikaan asemaansa. "Lantalainen siinä taas kaahaa! Minä hänelle hyppimään, pyh." Onneksi ymmärsi poro lantalaisen kiireen eikä itse samaan sortunut. Ei tarvinnut kummankaan suotta toisiinsa törmäillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti