Valtio omistaa metsän riistan, ainakin sen arvokkaan, luvallisen. Kun metsämies lähtee hirveä pyytämään, pitää maksaa valtiolle luvasta pyytää hirvi. (Mitähän pyytämistä se hirven ampuminen on, kysyn vaan. Jos minä menen pyytämään naapuria iltakahville losauttamalla häntä hirvikiväärillä kylkeen, se on ampumista, murha. "Tulisitko kahville?" Tuo on pyytämistä.)
Mutta kenenkäs mailla se valtio sitten noita omistamiaan eläimiä ruokkii? Osin omissa metsissään se antaa hirvien ja karhujen ja susien ja ilvesten syödä ihan vapaasti, mutta aivan yhtä vapaasti nuo nälkäiset otukset syövät myös kaikkien muiden omistamissa metsissä. Mustikat ne popsivat nälkäisiin suihinsa. Menevät siinä puolukat ja hillat, sulavat suurissa mahoissa sienet ja pieneläimet, monesti vähän suuremmatkin. Mutta eipä vain valtio maksa ruokarahaa noista ahmateista yksityisille metsänomistajille. Jos syö hirvi männyntaimen, saattaa pieni korvaus kilahtaa metsänomistajan kassaan, mutta kukaan ei korvaansa lotkauta niille tuhansien eurojen arvoisille marjamättäille, herkkusienille ja Lapin soiden hilloille. Jonkinmoinen bonussysteemi olisi kehitettävä kaikkien eduksi.
Kun metsästäjä ostaa hirvenkaatoluvan, hänen pitäisi saada hirven painon mukaan kaatamastaan hirvestä palautusta, metsänomistajan bonusta. Mitä lihavampi ja painavampi hirvi, sen suurempi olisi bonus. Onhan jokainen hirvikilo tavallaan metsänomistajan mailta syötyä massaa. Eikö muka toimi? No. Sitten kai meillä kaikilla on oikeus mennä vaikka valtion omistamassa junassa ravintolavaunuun syömään noin niin kuin läpikulkumatkalla. Vähän voisimme korvausta maksaa esimerkiksi oluesta (olkoon se vaikka niitä männyntaimia). Kaikki muu (kahvit, pullat, limonadit, suklaat, karamellit, lohileivät, lihapullat muusilla...) olisivat pelkkää aluskasvillisuutta, jota voi huolettomasti massutella ja niillä mahaa kasvatella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti