Tänään jaan ihmiset kahteen kerrokseen. Ensimmäisessä kerroksessa asuvat ne, jotka tekevät, suunnittelevat, johtavat, rakentavat, viihdyttävät, soittavat, laulavat, hauskuuttavat, panevat itsensä likoon, asettuvat alttiiksi, nöyrtyvät, saavat moitetta tai joskus harvoin myös kiitosta. Ja toisessa kerroksessa viettävät leppoisia päiviä ne, jotka arvostelevat ja ilkkuvat vahingolle, mutta eivät tee asioiden eteen mitään. Eivät he muista kiittää silloin, kun joku on tehnyt heille hyvää. Eivät muista sanoa kohteliasta sanaa silloin, kun siihen olisi aihetta. Mutta kun joki kuivuu veneilyreitin alta, alkaa hauskuus ja ilonpito toisessa kerroksessa. Kun sähköt katkeavat kesken konsertin, löydetään toisessa kerroksessa heti syyllinen sähkömiehestä. Kun kaupunki investoi, rahaa tuhlataan ja heitetään susille. Ja jos kaupunki ei investoi, ei yritetäkään kehittää, vaan jätetään kaikki asiat oman onnensa nojaan. Ensimmäinen kerros ei osaa tehdä mitään oikein. Ei koskaan.
On vain kaksi tapaa keittää kahvia: oikea ja väärä. Ja jokaisessa talossa on vain kaksi kerrosta: ensimmäinen ja toinen. Tunnen muutaman miehen ja naisen ensimmäisestä kerroksesta, mutta hissittömään toiseen kerrokseen on aivan valtava tunku. Siksi talot aina heiluvatkin, mutta onneksi harvoin kaatuvat. Se taas saattaa johtua siitä, että alakerran asukkaat pitävät seinät pystyssä vaikka väkisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti