Kymmenen harakkaa istui langalla, ja sätkätys oli kova ja kuuluva. Puhuttiin variksesta. Jokainen tiesi siitä jotakin, jokainen oli sen nähnyt, jokainen oli siitä jotakin kuullut ja kaiken kuulemansa kertoi eteenpäin - ja lanka lauloi ja värisi. Harakat eivät varsinaisesti kuunnelleet toisiaan. Jokaisella oli niin paljon omakohtaista kokemusta variksesta, että asiat piti saada julki kuuntelipa toinen tai ei. Oli aamujuorujen aika.
Mustat, pitkät pyrstöt huojuivat ja päät kääntyilivät. Harakat tunsivat itsensä erinomaisiksi jo pelkästään siitä syystä, että ne istuivat samalla langalla ja puhuivat samasta asiasta: variksesta. Varista tosin ei näkynyt mailla, halmeilla eikä se voinut niin ollen sanoa puolustuksekseen yhtään mitään. Toisaalta eipä sitä kenties olisi harakoitten jutut kiinnostaneetkaan. Puhuivat mitä puhuivat. Joutavia enimmäkseen. Puhuivat ilmaa omien lyhykäisten siipiensä alle mokomat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti