Leuat jauhavat puolelta toiselle ja vihreä ruoho muuttuu vihreäksi, mesiseksi massaksi ja lumpsahtaa pötsiin kuin lättytaikina muhimaan ja odottamaan paistinpannun viimeistelevää voimaa. Lehmä on kasvissyöjä, kasvinsyöjä siis. Mutta eilen illalla minut herätti kuovi aivan toisiin aatoksiin. Jos olen seuraavassa asiassani aivan väärässä, en aivan varmasti ole pahoillani hellävaraisesta oikaisusta.
Kuovi lensi peltoaukean yllä hätäisen oloisena ja huusi kuovin huutoaan, kimeää ja voimakasta. Se laskeutui pellolle ja askeltakaan ottamatta nousi takaisin siivilleen ja alkoi lentää kehää. Pellolla oli hetki sitten kulkenut traktori ja leikannut talteen kesän ensimmäisen viherrehusadon. Pelloilla on tähän aikaan vuodesta linnunpesiä ja luulenpa, en siis tiedä, että myös tuolla pellolla oli kuovinpesä poikineen, jotka odottivat vain kasvun tuomaa voimaa ja sitä myötä ilmaa siipien alle. Taisivat nuo poikaset murskautua rehun sekaan lehmien ruuaksi. En ole koskaan nähnyt lehmän syljeksivän, joten mitä ilmeisimmin sen on syötävä aivan kaikki, mitä rehun mukana sille annetaan: linnut, sammakot, hiiret, myyrät, rotat, piisamit, siilit...
Uskotko sinä evoluutioon muuallakin kuin harrikan moottorissa? Uskotko, että luonto hoitaa lopulta lehmälle sekä märehtimiseen sopivat jauhinhampaat että lihansyöntiin ja linnunpaloitteluun sopivat, terävät kulmahampaat? Olisipa hauska nähdä lehmä muutaman tuhannen vuoden kuluttua. Sen hymy saattaa olla valloittava. Uskotko evoluutioon? Kuvittele silloin märehtivä susikoira ja raateleva lehmä samaan nahkaan kesäiselle laitumelle tai kolkkoon parteen. Enpä tahtoisi olla lomittajan housuissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti