Suomi yhdessä muiden EU-maiden kanssa lopettaa tupakoinnin vuonna 2012, ja nyt tulee tupakkamiehillä ja -naisilla kiire keksiä korvaavaa puuhaa. Tupakanpoltolla ei enää tuon vuoden jälkeen saa missään häiritä ketään koskaan ja se on hyvä.
Minä jos kuka tiedän, miltä tuntuu lopettaa tupakointi. Olen lopettanut polttamisen vakavasti kaksi kertaa ja vähemmän vakavasti sitä ennen melkein joka päivä. Jos ihminen ennen tupakoimisen opettelemista osaisi vähääkään aavistaa, millaiseen myrkkyyn itsensä sitoo lopuksi elämäksi, hän tuskin koskaan polttaisi sitä ensimmäistään.
Ensimmäinen tupakkalakkoni kesti seitsemän vuotta. Ja nyt olen ollut tupakatta jo reilun kymmenen vuotta enkä aio enää koskaan aloittaa. Mutta tupakasta en koskaan pääse irti täydellisesti. Koska tiedän tupakantuskan tunteen, se tunne tulee vielä aika ajoin hyvinkin voimakkaana ja kiristää päätä ja hermoja äärimmilleen. Aikamoinen hermomyrkky siis. Tupakka ja tunti oli mottoni silloin joskus, mutta aika kovan työn takana oli olla tunti polttamatta. Usein loppui aski kesken päivän aikana, vaikka en kahtakymmentä tuntia valveilla ollutkaan. Ja pää oli kipeä koko ajan.
Ravintolailta kestänee kolmesta viiteen tuntiin. Se aika pitäisi siis olla uuden, tulevan EU-lain mukaan ainakin tupakoimatta, kun julkisesti se on kiellettyä puuhaa. Eikä silloin saa työntää myöskään nuuskaa huuleen. Ainoaksi keinoksi jää kotitankkaus. Nuuskarasiallinen nuuskaa ladataan pyöränpumppuun ja tuo latinki työnnetään peräsuoleen. Parin viikon aikana ihminen tottuu kirvelyyn ja tukkoiseen tunteeseen, mutta mitäpä ei tupakoiva ihminen tekisi nautintonsa eteen. Ja kuonasta on helppo ravintolasta kotiuduttua hankkiutua eroon: kunnon pieru pönttöön ja sakat saavat kyytiä ja antavat tilaa uudelle latingille. Ja sitten vain tupakkiväki treenaamaan ja suolta siedätyshoitamaan. Kolmessa vuodessa ehtii oppia kaiken kestämään ja kärsimään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti