Lueskelen Nivalan kirjaston poistomyynnistä ostamaani kirjaa, Moskovan maisteri. Se on tarina nuoresta, suomalaisesta, miehestä, opiskelijasta, älyköstä, ajattelijasta, 19. vuosisadan alun ihmisestä, jonka tapasin henkilökohtaisesti viime viikolla Nivalan torilla Ihmisiä suviyössä -tapahtumassa.
Ilmari Kianto lähti autonomisen Suomen periferiasta keskelle suuren Venäjän Moskovaa venäjää opiskelemaan ja itseään sivistämään reilu sata vuotta sitten. Kovin oli maailma silloin erilainen, ja hyvin oli ihminen samanlainen kuin nykyäänkin. Mutta näistä asioista ei tokikaan ole tarkoitus nyt kirjoittaa, kun ovat selviä kaikille kuin pläkki, jos nyt pläkki on enää tähän maailman aikaan selvä kovinkaan monelle. No. Tuossahan sitä riittää paradoksia lopuksi päivää yhdelle jos toiselle. Minut pysäytti kirjailija Kiannon aikuisena kirjoittama sivuhuomautus. Kianto kirjoittaa nuorena miehenä päiväkirjaansa tapaamastaan nuoresta naisesta, samettisilmästä, ja kommentoi muistikuvaansa sitten neljäkymmentä vuotta myöhemmin eli 40-luvun puolen välin tietämissä:"Tuo 'samettisilmä' on täydellisesti haihtunut ikämiehen muistilevystä." Mistä ihmeen muistilevystä mies puhuu yli 60 vuotta sitten?
Mutta menenpäs sitten siihen tapaamiseen. Tapasin siis Ilmari Kiannon viikko sitten. Ystäväni Antti Karhumäki tuli yllättäen vierailulle. Tuota nuoruuden aikaista ystävääni olen tavannut kovin harvoin, viimeksi seitsemän vuotta sitten. Hän soitti minulle päivällä ja sovittiin tapaaminen torille illaksi. Niinpä puhelin soi ja mies kertoi olevansa torilla tietyssä paikassa. Kävelin sovittuun paikkaan ja siellä seisoi ilmi elävä Ilmari Kianto minua odottamassa. Ulkonäkö oli yksi yhteen. Ja osin elämäntavatkin;-) Mutta eriskummallisen tästä tilanteesta teki se, että noin puolta tuntia aikaisemmin olin ostanut tuon Ilmari Kiannon Moskovan maisterin kirjaston poistomyynnistä. Harvoin tapaa sankarinsa noinkin yllättävästi - kuin vieraalta muistilevyltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti