Katsoin eilen hauskan, suomalaisen elokuvan Nousukausi. Jos haluat tietää juonen, katso elokuva. En sitä tässä ala selvittämään. Mutta elokuvassa on myös pikkurikollinen, varas, johon nainen hetkeksi ihastuu. Jokaisessa meissä asuu pieni rikollinen, rosvo, kutale, ketku, joku sellainen, joka haluaa olla lain toisellakin puolella vaikkapa vain mielikuvituksessa tai hetken huumassa tuokion. Ja jokainen meistä tavalla tai toisella kunnioittaa noita bandiitteja.
Moottoripyöräkerhotunnuksissa prosentin merkki kertoo, että liivin (tunnuksen) kantaja on lain ulkopuolella mitä se sitten tarkoittaneekin. Hän kuuluu siis prosenttikerhoon. Tien päällä tuoksi prosenttimerkiksi näyttää riittävän pelkkä moottoripyörä.
Kesälomamatkalla tein monta havaintoa, jotka viittaavat tuohon bandiitinpelkoon. Sanon taas, etten ajokortillisen elämäni aikana ole saanut yhtä ainoaa ylinopeussakkoa, ja moottoripyörälläkin ajan pääsääntöisesti nopeusrajoitusten mukaan: satasen alueella satasta. Monta kertaa taakse ilmestyy nopeastikin auto eli sen on täytynyt ajaa melko huomattavaa ylinopeutta. Mutta kun autoilija saavuttaa minut, hän jääkin siihen taakse muutaman metrin päähän pelkäämään eikä uskalla lähteä vajaan metrin levyisen moottoripyörän ohi. Mitä hän pelkää? Hän pelkää bandiittia, rosvoa, amerikkalaista elokuvaa ja aamuyön raskaita unia. Mitäs minä sitten ajattelen? Naureskelen hetken hyvilläni, kihertelen pienessä bandiitinpäässäni ja nautin aiheuttamastani pelosta ja kunnioituksesta statustani kohtaan. Mutta nopeasti tuo alkukantainen tunne häviää ja haluan päästä eroon tuosta rekisterikilvessä roikkuvasta autoilijasta jo oman turvallisuuteni takia. Kun jarrutan, hän ei kuitenkaan ehdi jarruttaa samassa hetkessä, vaan törmää minuun ja bandiittikin minussa kaatuu ja kenties vaikka kuolee. Krässshhhhh. Ja voi helvetti. Olen enkeli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti