Sunnuntai-iltana olin kävelyllä ampumaradan ohi vievällä tiellä. Tien reunassa on isokokoinen kilpi: AMPUMISEN LOPUTTAVA ARKISIN KELLO 21 MENNESSÄ JA SUNNUNTAISIN KELLO 18 MENNESSÄ. Kello oli muutamaa minuuttia vaille kuusi (klo 18) ja pistoolin terävä pauke kertoi lippaaseen ladatun seitsemän patruunaa.
Palasin samaa reittiä kello 18.30 ja radalla oli täysi pauke edelleen. Nyt pistoolin lippaat oli jo ammuttu tyhjiksi ja äänistä ja rytmistä päätellen ammuttiin haulikolla savikiekkoja. Joku ilmeisen lukutaidoton on kuitenkin jotenkin onnistunut saamaan aseenkantoluvan tai sitten vain ajattelemattomuuttaan kiusasi sunnuntaiehtoota viettäviä naapureita. Mitäs noista.
Seuraavana iltana suuntasin kävelyreitin aivan toiseen suuntaan. Mukava hiekkatie kiemurteli talojen ja peltojen välistä ja haukkuipa yhden jos toisenkin talon pihalla mitä karvaisimpia koiria. Ja pian näin suuren skotlanninpaimenkoiran loikkivan haukkuen meitä kävelijöitä kohti. Isoja koiria pelkään ja vähän pieniäkin. Ovat joskus purreet. Mutta tämä suurikokoinen koira vain haukkui ja oli iloinen, kun pääsi isäntäväeltä karkuun. Pieni poika juoksi koiransa perään ja yritti saada tätä kiinni. Ei häävisti onnistunut. Mutta pojalla oli keinonsa. Hän sanoi meille juoksevansa takaisin pihaan ja laittavansa mopon käyntiin. "Sitä se vihaa." Pian pärähti mopo pärisemään ja kuin kauris konsanaan loikki paimenkoira metsästä yli pihanurmen ärisemään savuavalle ja pörisevälle mopolle. Ja niin oli koira taas kiinni ja liekaan laitettu. Näppärä poika. Ajattelin. Hän osaa varmaan myös lukea. Ja jos hän joskus alkaa metsästää, mikä lienee luonnollista ajatellen hänen asuinpaikkaansa metsän keskellä, luulenpa hänen myös jalostavan riistansa sellaiseksi, että se asettuu metsästettäväksi ilman tuntikausien vaeltelua ja hiiviskelyä metsissä ja pelloilla. Oppii villikin vihaamaan, jos se käy kesyltä. Mopo vain käyntiin metsästyskauden alussa. Ja se sammutetaan sitten tasan kello 18, jos on sunnuntai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti