Kävin eilen kävelylenkillä ja toin kotiini tuliaisen. Mistä lie metsästä vaatteisiin lentänyt ja minusta majapaikkaa hakenut hirvikärpänen matkusti muutaman kilometrin nautiskellen leppoisasta kyydistä orjaeläimensä asusteissa. Kelpo kaveri, josta aion ottaa oppia.
Poikani huomasi sen ensin ja tunnisti olion heti hirvikärpäseksi ja löi sitä avokämmenellä. Pläts! Kärpänen muutti ilmavirran voimasta hiukkasen sijaintiaan, mutta lensi kevyesti leijaten uuteen paikkaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Alkoi hirvikärpäsen metsästys ja nujerrus.
Ensin katsottiin wikipediasta kuva ja tiedot: sitkeä pirulainen. Juuri sellainen se oli. Viritettiin valoansa, johon tavalliset kärpäset ja yöperhoset ja kukkakärpäset mielellään lentävät ja kärvähtävät hengiltä. Nauroi meille tuo koukkujalka mokomalle laitteelle ja väisteli sen kuin lepakko mustan korpikuusen sysipimeässä yössä. Ja lensi jalalleni istumaan. Löin sitä. Se putosi lattialle ja olin varma saaliistani. Mutta tuopa otti ja nousi siivilleen, joista ei vielä ollut raaskinut luopua. Ahaa. Se siis pelasi varman päälle. Mutta oletettavasti minulla on kuitenkin sitä suuremmat aivot, joten päätin sen voittavani kuitenkin oveluudella ja sitkeydellä. Istuin rauhassa sohvalle odottamaan. Tiesin sen tulevan takaisin rikospaikalle tilaisuuden tullen. Ja tuli se. Katsoin sitä suoraan silmiin. Ja löin. Se putosi lattialle, mutta samointein pyrki nousemaan siivilleen takaisin. Poljin sitä kantapäällä, mutta se vain nauroi, että talo raikui. Sillä ei ollut aikomustakaan antautua tai kuolla vahvankaan väkivallan edessä, ei minun rautasaappaani alle, ei minkään alle. Poljin ja poljin ja löin. Pieni, musta, koukkujalkainen ja hentosiipinen hirvikärpänen vain eli ja eli ja jatkoi kamppailuaan mahdotonta vastaan. Alkoi kuulua voimakasta huminaa ja kohinaa ja sihinää ja...fluuurpppss. Keskuspölynimuri imaisi mokoman taistelijan sisuksiinsa. Sinne se meni kymmenmetriseen putkistoon ja suureen pölysäiliöön, mutta kuolleeksi en voi sitä vieläkään todistaa. Sanotaan, että pakko on voiman edessä, mutta tuota pientä petolaista ei voi hellällä väkivallalla nujertaa eikä kovallakaan konstilla kolkata.
Tuosta pitää siis ottaa oppia. Jos vastus uhkaa kuin ihmisen nyrkki tai kantapää pientä ötökkää, pitää vaan taistella elämänsä puolesta. Ei ole hirvikärpäsen syy, ettei se halua antaa periksi ja kuolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti