Meijän äiskä oli karjalainen ja puhui niinkuin karjalaiset puhuivat eli hyvin kauniisti ja kuunneltavasti - ja joskus hauskasti. Istuimme juhannusaattona sukulaisvieraitten kanssa pihagrillillä ja kuuntelimme alkukesän ääniä peltoaukeilta.
- Kullit huuteloo.
Tuolta se kuulosti oudomman korvaan. Ja oudompia vähän nauratti nivalalainen juhannusaatto, kun elimetkin alkoivat huudella. Mutta aivan tuolla aksentilla kuovit eivät karjalan pelloilla toki lauleskelleet. Ensin soivat pehmeät ällät ja sitten puolitoistakertainen i.
- Kulliit huuteloo.
On joskus äitiä ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti