Hirvelle huivi, sudelle sukat

Kotieläimet ovat kuulemma tasa-arvoisia perheenjäseniä, ja niille (heille) hankitaan jo vaatteet ja varusteet erikoisliikkeestä kuin ihmiselle ikään. Ruuaksi eivät kelpaa enää tähteet, vaan myös eläimille on omat voimariininsa ja valionsa, gourmetliha-ateriat ja piristävät puruluut.
Minulle on myös annettu kertoa, että jossakin päin maailmaa, missä lie vai liekö vielä missään olisi villieläinten villapuoti, jossa eläinystävälliset metsästäjät tai muut luonnonsuojelijat voivat ostaa vaikkapa hirvelle huivin tai sudelle sukat. Onhan nyt vallan tavatonta, että sellaiset suojattomat luontokappaleet aivan alastomina vaeltavat paikasta toiseen ilman minkäänlaista suojaa taivaanalaisen turkkinsa turvana. Saapa sellaisesta kaupasta rahaa vastaan myös kaikenlaista muuta koristetta luomakunnan eriarvoisten eläinten ylle. Voipi kiinnittää metallihilettä peuransarveen tai tähtitarran turkkiin kiilumaan. Saapi ostaa myös karhulle kiipeilykengät, vähän samanlaiset kuin on puhelinlaitoksen miehillä puupaaluun kiivetessä. Metallipaaluun karhu harvoin kiipeää, kun se ei ole siitä kovin kummoinen ajatus. Muutenhan on karhu kovasti viisas. Liekö tuo kehveli niinkin viisas, ettei ihmisen paalukenkää suostuisi ilman vahvaa narkoosia tassuunsa pukemaan - eriarvoinen luonnonoikku.

Sossun koristusta

Helsinkiläiset aktivistit hermostuivat Helsingin kaupungin ja sosiaaliviraston julmuuteen ajaa romanit pakkaseen ja koristelivat sosiaaliviraston pääovet maalipommein. Heidän mielestään Romanian mustalaisille pitää löytää asunnot ja sassiin. Mutta jos Helsingin kaupungilla ei ole antaa asuntoa edes suomalaisille asunnottomille, mistä nuo asunnot sitten tänne rahattomina turisteina tulleille romanialaisille voisivat löytyä? Minäpä tiedän. Nuo aktivistit voivat tilapäisesti majoittaa Romanian mustalaiset omiin asuntoihinsa ja pyytää heiltä vuokraa. Näin saadaan kaksi ongelmaa ratkaistuksi yhdellä kertaa ja kaksi ryhmää aivan vallattoman tyytyväisiksi: romanit ja aktivistit.

Jälkikirjoitus: Kuulemani tiedon mukaan romanialaisille olisi järjestetty majoitus lämpimään, mutta he eivät olleet halunneet ottaa tuota tilaa vastaan. Olivat ilmoittaneet, etteivät he halua olla kenenkään kontrollin alaisia, vaan asua vapaasti omissa oloissaan. Niin. Eihän meidänkään tarvitse olla kenenkään kontrollin alaisina - paitsi vuokranantajan, jos olemme vuokralla, pankin, jos meillä on asuntovelkaa, verottajan, jos maksamme kiinteistöveroa...Freeeeeeeedooooooooom!

Kevätkiimaa rämpimässä

- Ei jumalauta.
- Mikä nyt taas?
- Näjethän sinä, tästei tule nii mittää.
- Minkäs me tälle mahetaan.
- Ei maheta, ei. Mutta kyllä tämä perkele jo riittäis.
- Kiroile vaan, muttei se mitään auta.
- Auttaa eli ei, vaan ei riitä enää jalat. Kato nyt. Ei pidä eikä toppaa. Minä oikasen ja ponnistan: tässä tulos.

Puoliso katsoi karvaista kaveriaan, joka makasi maha hangessa takajalat syvällä pehmeässä lumessa. Etutassut olivat lumella kuin jäihin vajonneen vaeltajan kädet avannon reunalla ilman jäänaskaleita. Vain vana kuin vastentahtoista villakoiraa olisi perässä vedetty jäi hankeen, kun ystävä oli uppoamassa lumimassojen alle. Oli satanut rankasti.

- Nyt on maaliskuu ja muutakin tekemistä kuin rämpiä umpihangessa.
- Vielä me ehitään.
- Ei kuu kauan kierrä tätä kiimantunnetta. Vaan nyt koko kiihko menee tähän helevetinmoiseen kahlaamiseen ja rämpimiseen. Loppua ei tule. Mistä tuota lunta oikein piisaa?
- Tuo kuulostaa aivan mainokselta.
- Kuulostaa miltä kuulostaa. Ja kato nyt. Turkki on ruskea ja lumi vitivalkoinen. Piiloudu tässä sitten haukalta tai pöllöltä. Mikäs tuo on?
- Mikä?
- No tuo huumaava humina.

Niin katosi luomakunnan huono-osainen kevättalvisen illan laskevan auringon kajoon huuhkajan kuristavissa kynsissä yhä ylemmäs ja ylemmäs. Yksin jäi hangelle katsomaan ja perään huokailemaan mievonsa kevätkiimasta osattomaksi jäänyt naivojänis. Mihin tämä maailma onkaan menossa. Lunta sataa joka päivä niin paljon, että jäniksetkin rämpimällä kulkevat ja itsensä väsyksiin uuvuttavat, kun niiden pitäisi iloisesti loikkia sulavilla lumilla kuumassa kiimassa kohti kaunista kesää.

Ei hätäpäivää

Kuopiossa sattui muutama päivä sitten kymmenien autojen ketjukolari erittäin huonossa säässä. Näkyvyyttä ei rytinän alkaessa ollut ollut kuin muutamia metrejä. Poliisi sanoi kuitenkin, että laittomalla keinolla onnettomuutta olisi ehkä voinut pienentää. Minuapa kiinnosti heti, mikä sellainen laiton keino olisi mahtanut olla: oikealta ohi, keskeltä ohi, moottoritielle pysähtyminen, kun ei kerran näe ajaa...Hätävilkut päälle! Mutta eihän se nyt sentään mikään laiton keino ole. Hätää vartenhan hätävilkut autossa ovat ja ainakin katsastuksessa niiden pitää toimia, vaikkei niin hätä olisikaan. Muuten ei leimaa tule paperiin.
Suomen tieliikennelain mukaan hätävilkkuja ei saa käyttää, kun auto liikkuu. Hätävilkkuja saa lain mukaan käyttää vain, kun ei olekaan enää hätä, vaan hätä meni jo. Kun ollaan turvallisesti pysähdyksissä tien reunassa, voidaan laittaa hätävilkut päälle ikäänkuin näyttämään, että olipas täpärällä. Ehhehhehhhehheheeruuauuuahhhhhah. Tuota lakia en olisi ikimaailmassa osannut omalla logiikallani päätellä edes virkamiehen kirjoittaneen. Lainlaatija on ajatellut vain kuljettajan omaa hätää, ei niinkään yhteistä huolta turvallisuudesta. Kun olen nähnyt tiellä hirven tai poroja, ilman muuta olen laittanut hätävilkut vilkkumaan merkiksi muille, että pitää olla varovainen. Olen siis rikkonut lakia. Minun olisi pitänyt pysähtyä ja sitten vasta vilkuttaa. Luulenpa, että ihmiset olisivat siinä tapauksessa vain katsoneet toiseen suuntaan ja painaneet kaasua, ettei tarvitse pysähtyä auttamaan ja joutavia utelemaan, mikäs se onkaan hätänä siellä.
"Ei hätäpäivää, ystävä hyvä. Toimii, ei toimi, toimii..."

Entäs sitte?

Vanhassa 80-luvun Spede-sketsissä ruotsalaiset irvistelevät meille suomalaisille, että me emme uskalla suutamme avata Neuvostoliiton suuntaan. Olemme suomettuneita. Mutta Spedepä todisti siltä istumalta, että kyllä uskalletaan. Lähti Suomesta kaksi korkea-arvoista virkamiestä puhuttelemaan Neuvostoliiton ulkoministeriä ilmatilan loukkauksesta. Sanoivat olevansa kovasti vihaisia mokomasta. Sanoivat suorat sanat. Ja sanoi neuvostoministeri: "Entäs sitte!"
Kansainvälisessä politiikassa helisee aina. Milloin helisevät sanat, milloin aseet. Kun helisevät sanat, heikompikin pärjää. Mutta kun helisevät aseet, isommalla on aina enemmän iskuvoimaa ja kalina pienten nurkissa kovempi ja kiivaampi. Voipa siis hyvin sanoa suulla suuremmalla rakkaalle länsinaapurille: "Entäs sitte! Än sen då!"

Nelipistenaimalakko

Vihreät puuhaavat naimalakkoa siihen asti, kunnes kaikki ihmiset sukupuolisesta suuntautuneisuudestaan huolimatta tai sen takia saavat mennä keskenään naimisiin kukin oman mielihalunsa mukaan. Minä tuen tuota naimalakkoa, vaikka en voikaan enää naimisiin ehtineenä olla kuin hengessä mukana, naimalakon tukihenkilönä. Persettä penkkiin vain ja siinä sitä ollaan tukilakossa. Tai maanantaiaamuna istun Hekun kahvipöydässä ja alan pistelakkoon. Kun ollaan oikein jämäkästi pistelakossa, ollaan autotermein nelipistenaimalakossa. Ja kun olen aamukahvini pistelakossa juonut, kävelen naimalakon puolesta ulos: ulosmarssin. Hmmm. Mutta meillähän on aamupalaverissa mukana kirkonmies, eläkkeellä oleva kirkkoherra. Pitäisikö minun pyytää häntä lakkovahdiksi. Hänellä kun on tuohon naimatouhuun kaikilta kanteilta varsin selkeät näkemykset ja empiiristä tuntumaa. Ja ehkä vähän myötätuntoa muutenkin asian puolesta lakkoilla.

Hola - hää olkii ovela

Amerikkalaiset ovat salaliittoteorioiden mestareita. Heille jopa vähän naureskellaan, mutta kohta hymy hyytyy, kun kerron ovelimman salaliittoteorian, mikä meitä suomalaisia ajaa hyvinvoinnin varjolla köyhyyden suohon. Oletteko muuten huomanneet, että kun valtio vaatii meitä perustamaan sinne tänne ripotellen melko pitkin valtakuntaa kaikenlaisia yhtymiä, miten ovelaa politiikkaa se onkaan. Ajatellaanpa nyt vaikka peruspalvelukuntayhtymää. Siinä on mitä ovelin keino nyhtää tyhjät pois ja jättää väelle aivan tyhjät tilalle.
Kun Valto sairastuu, hänen pitää soittaa lääkärille. Puhelu ohjautuu johonkin puhelinkeskukseen, johon on ulkoistettu ennen niin läheisen terveyskeskuksen vastaanotto. Ensin soi musiikki ja jonotusmaksu raksuttaa valtion piikkiin. Kun sitten Valto saa itselleen ajan lääkärin vastaanotolle, hän joutuu toiselle puolelle maakuntaa itseään tutkituttamaan. Niinpä hän tilaa taksin, kun bussit eivät kulje eikä omaa autoakaan ole. Ja taas valtio saa tavan verot plus alvit palkoista ja polttoaineista. Kesken matkan Valtolle tulee hiuka ja on pakko pysähtyä ABC:lle syömään kallis sämpylä. Taksamittari raksuttaa valtion kassaan, sämpylästä menee suurin osa valtion kirstuun, toinen kupillinen kahvia saattaa tulla samaan hintaan, mutta ensimmäisestä on jo kymmenykset laskettu valtiolle.
Valto on lääkärissä toisella puolella maakuntaa. Häntä tutkitaan ja hän saa lähetteen erikoislääkärille aivan kokonaan toiseen maakuntaan. Klink, klink, klink, klink: taksi, aabeecee, huoltoasema, apteekki, kukkakauppa (vaimolle tuliaiskukat, kun ollaan kuitenkin ikäänkuin matkalla, kokopäiväreissulla, lapsenlapsille karvalelut, näistä melkein neljännes alvia, kauppiaan palkasta lähes puolet veroa...)
Näin ihmistä ajelutetaan kuntien ja valtion salaliiton takia kalliilla kulkuneuvoilla ympäri maakuntaa ja maata. Kela korvaa, mutta olisi se korvannut omaankin pitäjään samat palvelut eikä olisi tarvinnut reppukaupalla ostella sitä sun tätä veronalaista tavaraa lääkärireissuilla.

Ovelaa on tuo valtion vaatima keskittämispolitiikka, jossa palvelut hajautetaan kuin Hiroshima pommin jäljiltä ympäri ämpäri ja sanotaan, että säästetään. Hää olkii nii ovela, jotta pan meijät kiertämää. Silviisii sitä terveyve ratekiiaa hoijetaa: kenellekään ei jää centtiäkään, kun niin kovasti pitää säästää (paitsi nyt taas Portugalille, kun se ei suostu säästämään. Ja sitä ennen Espanjalle ja Kreikalle, kun nekään eivät suostuneet säästämään). Mitäs jos mekin lopettaisimme säästämisen ja alkaisimme elää ihmisten lailla. Hola!

Ristiretkellä retoriikkaa vastaan

Saan elää ihania aikoja. Voin käytännössä suorissa televisiolähetyksissä seurata huvittavia ihmisiä vakavien tapahtumien keskipisteessä.
Rauniot savusivat sodan melskeessä, ihmiset liikehtivät vilkkaasti, ambulanssi ajoi sairaalan eteen ja ainakin kaksikymmentä nopealiikkeistä ihmistä kantoi suurena terttuna loukkaantunutta ihmistä juosten sisälle sairaalaan. Jos ei tuo onneton ollut haavoittunut tulituksessa tai pommituksessa vakavastikaan, vammansa varmasti pahentuivat tuossa ronskissa retuuttamisessa. Kuvittelin samanlaisen tapahtuman tänne Suomeen. Kuvittelin, että ambulanssi ajaa onnettomuuspaikalle ja parinkin sairaanhoitopiirin koko äänekäs henkilökunta olisi antamassa ensihoitoa ja kuljettamassa hoitoon ankaran metelin saattelemana. Huvitti aivan väkisin, vaikkei vakavilla asioilla saakaan irvistellä. Noiden potilasta kantavien ihmisten puhe oli huutoa ja melskettä, sanoja ilman merkitystä, merkitystä ilman sanoja.
Mutta sitten puhui mies, johtaja, sanoille merkityksiä. Puhui johtaja, että länsimaat ovat lähteneet uudelle ristiretkelle islamia vastaan. Ja että kuinka kaikkien islaminuskoisten piti liittyä yhteen tuota länsimaista vihollista vastaan. Ja kansa hurrasi. Kukaan ei kuitenkaan ollut lähtenyt ristiretkelle islamia vastaan, vaan nimenomaan tuota johtajaa itseään vastaan. Siinä oman kansan nurkkaan ajama mies puolustautui vetoamalla jäljelle jääneiden heimolaistensa syvimpiin tunteisiin, huusi apuun omia vihollisiaan, ääri-islamisteja, joita hän vielä muutamia tunteja aiemmin oli syvästi pelännyt. Huusi apuun ihmisiä, joille uskonto merkitsee kaikkea muuta kuin armoa.
Kyllä retoriikka on hauskaa hommaa. Pitää osata puhua niin, että kuurotkin kuuntelevat. Pitää osata puhua niin, että mykät vastaavat. Ja pitää osata puhua niin, että sokeat näkevät hyökätä vihollisensa kimppuun.

Kaksi vaivaista

Joutuipa mies sairaalaan virtsaamisvaivojensa takia. Prostata kiusasi. Huonetoveri kysyi tulokkaan tautia.
- Mi...mi..mikäs s...ss...ss...se si...si....sinua va...va...vaivaa.
- Prostata vaivaa.
- Mi...mi...minkälainen va...vai...vai...vaiva se se...se...semmoinen on?
- Mulla on tuon kusemisen kanssa vähän samanlaista kuin sinulla puhumisen.

Asia selvisi kysyjälle eikä hän siitä loukkaantunut. Vaivansa kullakin

Minä ja presidentti Sarkozy

Oletetaanpa, että olen karjaton maanviljelijä.  On peltoa ja metsää, koneita ja laitteita. Mutta kaikki peltoon laitettava lannoite on ostettava muualta, kun ei ole niitä eläimiä, jonka lantaa voisi peltoon levittää. Naapurissa sitä vastoin on suuri navetta ja useampikin lietesäiliö, josta lientä riittää minunkin peltoilleni, ja jo vuosien ajan yhteistyö on toiminut vallan mainiosti. Minun tilaltani on toimitettu naapuriin viljaa eläinten rehuksi ja naapuri puolestaan levittää lietettä pelloilleni tarpeen mukaan.
Oletetaanpa, että olen myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Asiat sujuvat hyvin ja yhteisymmärrys on sanoinkuvaamaton. Kaavoitus hoidellaan kätevästi eikä pelkoa ole, että minun tai naapurini maita kaavoitettaisiin rivitaloalueiksi tai teollisuuden tonttimaaksi.
Mutta sittenpä naapurini todellinen hallitsija, vaimo Inkeri heittäytyy hankalaksi ja sanoo miehelleen Sepolle, ettei tuonne naapurin pelloille levitellä enää pisaraakaan lietettä. "Se on loppu nyt! Pyrin valtuustoon ja pistän teidät äijät kuriin." Kunnallisvaalit ovat siis  tulossa ja jokainen tietää, että seuraavalla valtuustokaudella puidaan tärkeitä uusjakoasioita ja maankäytön probleemeja. Mitä minun pitäisi tehdä? No. Haenpa tallista suurehkon traktorin, ajan naapurin makuuhuoneen ikkunan alle ja työnnän rehukouran ikkunasta sisään, tartun sillä Inkeriä niskasta ja nostan hänet lietesäiliöön. Irti en päästä ennenkuin Inkeri varmasti lupaa ottaa avioeron, muuttaa Ruotsiin ja pitää turpansa kiinni. Vaikka vahingot naapurin talossa ovat varsin mittavat, muutamia kanoja, koira ja kissaperhe tallautuvat traktorin renkaisiin, Inkeri ei asetu vastahankaan ja Seppo suorastaan hykertelee. Sitten elämä jatkuu normaalisti kuin ei koskaan olisi edes lietteestä keskusteltu. Inkeri unohtuu Ruotsiin ja vaipuu koomaan kaikessa hiljaisuudessa.
Eihän noin voi käydä oikeassa elämässä. Ehhehhehheheh.
Ranskassa on tulossa presidentinvaalit ja Sarkozy haluaa voittaa vaalit keinolla, millä hyvänsä. Ja tulipa oiva mahdollisuus nousta sankariksi ja kansan vapauttajaksi. Ei tosin oman kansan, vaan välikö hällä. Toisella rannalla on Libya liekeissä ja sinne on hyvä mennä hämmentämään muutamalla lentokoneella, napata Gaddafia niskasta kiinni ja huiluttaa vähän öljysammiossa ja heittää mäelle. Jos tuossa touhussa muutama ulkopuolinen kuolla kupsahtaa, suuren asian rinnalla muutama mitätön ihmishenki ei paina öljytynnyriä enempää. Kyllä niin on, että nestettä pitää olla, jotta rattaat pyörivät: lietettä tai öljyä. Akat syrjään, kun miehet pelaavat politiikkaa.

Karjalan orvon muistelmat

Kerron sinulle muistoni Karjalasta. Karjalasta en muista mitään, kun en ole siellä käynytkään, ja syntynytkin olen täällä Pohjois-Pohjanmaalla. Ja vaikka olisinkin syntynyt Karjalassa, en muistaisi sittenkään siitä mitään, kun ei kovin moni muukaan syntymäänsä muista. Monet muistelevatkin siis aivan joutavia ja ovat antaneet muiden muokata muistojaan ja kuvittelevat ne omiksi. Että se niistä muistelmista.
Mutta tosi on, että olen Karjalan orpo tuonilmaisiin menneistä karjalaisista syntyneenä ja siinä mielessä perintöjärjestyksessä ensimmäisten joukossa, kun Karjalaa palautellaan takaisin Suomeen, jos palautellaan. Tuota vain sopii suuresti epäillä. Jos reilu puoli vuosisataa sitten joku on joltakin jotakin varastanut, varas tuskin tulee omantunnontuskiin ja tuo toisen omaisuutta noin vain oikealle omistajalleen. Ei semmoista ihmisten maailmassa tapahdu. Intiaanit menettivät maansa aikaa sitten ja ovat saaneet varkailta vain sympatiaa ja jokusen anteeksipyynnön puolella poskella lausuttuna, mutta maat pysyvät edelleen intiaanikansan omistamattomissa. Jotkut Euroopan maarosvot ovat Afrikan maita jättäneet alkuperäisten asuttaviksi ja muka omistamiksi, mutta rohmuavat silti niistä edelleen kaiken rahanarvoisen. Ovat saattaneet jonkun leijonan tai kirahvin jättää ikäänkuin museotavaraksi, mutta kullat ja timantit ovat kaivaneet omiin taskuihinsa. Niinpä voi olla, että kun jonakin päivänä Karjalasta kuuluu kummia ja perukirja isketään pöytään, jäljellä on vain rohmuttu maa, kalutut metsät ja kalattomat järvet. Siinä nuolee Karjalan orpo näppejään runnellun risukon reunassa, kuin muka joskus olisi jotakin kohtaa Karjalasta omistanutkin. Kova on Karjalan orvon osa osattomien maattomien joukossa. Kova on.

Lentokieltoon - hupsista

Joskus laskuvarjourheilua harrastaneena muistan aina silloin tällöin jonkun joutuneen hyppykieltoon. Kun oli jäänyt hyppylasku maksamatta tai jokin muu vakava velvoite täyttämättä, ei ollut hykkiläisellä mitään asiaa pokalle eli siis lentokoneeseen - hyppäämään.
Kuulin aamulla YK:n asettaneen Libyan lentokieltoon. Näin arkijärjellä ajateltuna tuo voisi tarkoittaa, etteivät libyalaiset saa lentää. Ei voi harrastajalentäjä mennä kentälle, käynnistää Cesnaansa ja lähteä tulipaloja etsimään tai kaverin kanssa maisemia katsomaan. Ei voi sotilas humauttaa taisteluhävittäjäänsä taivaan kannelle vihollista etsimään tai tavallinen turisti nousta jumbojettiinsä maailmalle matkatakseen. Käytännössä lentokielto tarkoittaa kuitenkin sotaa. Selvää on, ettei lentokieltoon asetettu maa (armeija) noin vain niele muitten maitten mahtikäskyjä, vaan pyrkii sitä kaikin keinoin kiertämään. Ja kun lentokiellossa ollaan, jokainen ylös pyrkivä kone ammutaan alas, lentokentät tuhotaan...niin - käydään sotaa.
Onneksi aivan kaikki kiellot eivät ole sotasemantiikkaa: pysäköinti kielletty, koirien ulkoiluttaminen kielletty, älä sylje lattialle;-) tai kuten monissa arabimaissa: suuteleminen kielletty - hupsista.

Marin hunajaa

Suurien kaupunkien ja kohta pientenkin riesana ovat pää pöllyssä kulkevat arvaamattomat ihmiset, jotka nälissään ja viluissaan lämpimikseen ja mahantäytteeksi varastavat kaupoista ruokaa ja vaatteita ja myyvät ne kujilla ja toreilla puoli-ilmaiseksi vain saadakseen päänsä taas sekaisin, jotta kestäisivät ikuisen nälän ja vilun. Kyllä ihmisten pitäisi syödä enemmän hunajaa.
Jos kaikki maailman ihmiset söisivät hunajaa, kaupoissa olisi pitkät rivit hunaja-astioita vain ostajaa odottamassa. Kauppias siinä tienaisi. Ja jos kaikki maailman kukkakedot olisivat täynnä kukkia, ei jäisi juurikaan tilaa viljellä mitään typerää hamppua, kun mehiläisetkään niistä eivät välitä. Ja kukat kasvavat melkein missä vain ja käytännössä ihan ilmaiseksi. Niinpä kaikki maailman maattomat ja eduttomat ihmiset voisivat kyhätä mehiläiskennoja ja separoida hunajat purkkeihin ja toimittaa kauppoihin ja saada tuolla keinoin elämälleen virikettä ja jatketta toimeentuloon. Sanotaanhan, että puutarhanhoito virkistää mieltä ja on tärkeämpää kuin purjehdus, joka sekään ei kuulemma ole kovin tärkeää.
Unikonkukka on vallan kaunis. Siitä mehiläiset varmasti pitävät. Joku voisi keskittyä suotuisilla alueilla unikonkukkahunajaan ja välittää sen sitten luontaistuotekauppoihin tai apteekkeihin, jossa sitä voitaisiin joko myydä huvittelutarkoituksiin tai lääkkeeksi mitä erilaisimpiin vaivoihin ja kolotuksiin. Sanotaan öljyn loppuvan maailmasta lähivuosikymmeninä. Mutta kukat kukkivat ikuisesti ja mehiläiset jaksavat lentää ja pörrätä. Uskonpa vakaasti, että hunajassa on maapallon tulevaisuus. Kun atomivoimalat tuottavat vain ikäviä mikrosiiverttejä ihmiskunnan kiusaksi, nuo mustakeltaiset mikro-Eevertit vain keräävät mettä ja maustavat ihmisen aamupuuron kerrassaan syötäväksi.
"Osta Marin hunajaa. Siinä on kukkaketojen raikkaus ja villit viilikset."

Odottamaton onni

Ihminen odottaa suurimman osan elämästään: kesää, lomaa, lasta, rakasta, miestä, naista, palkkaa, postia, ruokaa, kahvia, pakettia, varaosaa, autoa, moottoripyörää, lahjaa, tunnustusta, arvostusta, joulua, juhannusta, vappua, pääsiäistä, syntymäpäiviä, eläkkeelle pääsyä, junaa, bussia, lentokonetta, lupakirjaa, lähtölupaa, onnea...
Onko mitään, mitä ihminen ei osaa odottaa? Onko odottamaton onni jotakin sellaista, mitä ihminen ei koskaan, ei ikimaailmassa olisi osannut kuvitellakaan omalle tai jonkun toisen kohdalle sattuvan? Mitähän ihmettä se voisi olla?

Ohjeistetaan väki vaalilomalle

Eduskunta on lähdössä vaalilomalle. Ruuaaahhhahhhahhha. Juuri se palasi työmaalle joululomalta eikä siitäkään kauan ole, kun tuli edelliseltä kesälomalta kivitaloon ihmettelemään. Miten ihmeessä on mahdollista kokonaisen kansan antaa mokoman väen laatia itselleen tuollaisia etuja suovia lakeja? Kun työpaikka on kerran neljässä vuodessa katkolla, työttömyyden uhan alaiselle ihmiselle annetaan pari kuukautta palkallista ja kulukorvauksellista lomaa hakea uutta työtä samasta paikasta. Ei kenelläkään muulla eikä missään työssä ole tuollaista etua, jonka kansa maksaa. Mietitäänpä tätä asiaa puoli minuuttia aivan rauhassa ja noina kolmenakymmenenä sekuntina asia alkaa suorastaan harmittaa.
Kun Nivalassa suljettiin Hituran kaivos, miehet ja naiset saivat lähteä kuka minnekin maailman kolkkaan metallia kaivamaan, mutta ei siltä työnhakuajalta kukaan heille palkkaa maksanut saati kulukorvauksia. Ja entäs sitten ne kansanedustajat, jotka eivät enää omasta halustaan halua jatkaa edustajan hommiaan, vaan ovat jäämässä eläkkeelle tai muuten vaan muihin töihin. Heille maksetaan myös täyttä palkkaa ja kulukorvauksia, kun eivät tee mitään muuta kuin ovat vaalilomalla. Voi pyhän perän esillepano taas.
Maailmassa luonto jyllää ja atomivoimalat kirkuvat kuumuutta ja levittävät ydinsaastetta ympäriinsä ja ihmiset odottavat ohjeita. Tarvitaanko erikseen ohjeita mennä mahdollisimman kauas noista saastepesistä? Eikö terve järki sano, että avokämmentä ei kannata laittaa ihan huvikseen tulipunaiselle hellanlevylle? Suomalaiset odottavat viranomaisilta ohjeita lähteä maasta, kun muutkin pohjoismaalaiset ovat sellaisia saaneet. Ydinvoimalat ovat räjähtämäisillään. Eikö tuossa jo ole tervepäiselle ihmiselle aivan riittävästi ohjetta lähteä mahdollisimman nopeasti mahdollisimman kauas.

Kun kukaan ei puhu, kaikki kuuntelevat

Päätin lähteä viime keskiviikkona Kalixin mökille lomailemaan ja lähdinkin. Tapasin matkallani poikani Jussin Oulussa Bilteman pihalla ja käpäisimme miesten kesken heräteostoksilla. Juttelimme kaikenlaista. Me olemme varsin kovia puhumaan.
Nyt on sunnuntai ja olen jo palannut takaisin kotiin, mutta tuon keskiviikon jälkeen en ole puhunut kenenkään kanssa. Muutaman sanasen vaihdoin huoltoaseman kassan kanssa, mutta en pidä sitä varsinaisena puhumisena. "Mistäs minä sitten painan pankin puolelle?" "Paina siitä kakkosesta." Ja tuokin sanominen tuli vain siksi sanotuksi, ettei aivan mykäksi olisi minua luultu.
Mökillä puuhastelin yksikseni ilman naapureita. Kaikki muut taloset olivat tyhjiä tai jos jossakin mökissä joku olikin, hänkin halusi olla aivan yksin.
Lunta oli paljon, lähes metri. Raivailin polut ensin tieltä mökille, sitten mökistä liiteriin ja saunalle ja etuovelle. Muutaman tunnin puuhastelu vain muutamin ääneen lausutuin kommentein rauhoitti. "Huh. Olipas sitä."
Itsensä kanssa on hauska keskustella - ääneenkin. Voi sanoa, mitä huvittaa eikä vastapuoli loukkaannu tai pahoita mieltään, mutta saattaa hyvinkin riemastua jostakin nasakasta huomiosta. Ääneen puhuvaa ja omille jutuilleen nauravaa ihmistä ei kovin suopeasti katsella, jos sellainen satutaan kohtaamaan. Mutta kun kukaan ei kohtaa, kukaan ei osaa kummalliseksi edes aavistaa. Välillä katsoin ympärilleni, josko sittenkin joku on kuuntelemassa, kun kerron kaivolle:"Onhan täällä vettä. Et sentään ole kuivunut, vaikka uutisissa niin peloteltiin. Ja sulana vielä. Vaikka huonopa se olisi jäätä ylös pumpata." Kaivo kuunteli, mutta ei vastannut mitään. Kaiku kumisi renkaissa, jokunen pisara putosi alas pumpun suulta, pumppu surisi ja kansilaudat narahtivat. "Suottapa sulle syvällisiä puhua kaivo vaikka oletkin, sen seitsemän syltä syvä."

I have a dream

Ihminen oppii pala kerrallaan hyväksymään koko ihmisen. Kun nyt vietetään naistenpäivää, arvostetaan hetki äitejä, sisaria, naivoja, kälyjä, mummoja... Kohta sitten vietetään äitienpäivää, ja osoitetaan arvostusta äideille ja mummoille. Syksyllä saavat isät osansa, ehkä on päivä myös lapsille, tytöille ja pojille. On oma päivänsä vammaisille. Mutta kun yhtenä päivänä vedämme lipun salkoon miehille, naisille, lapsille, vanhuksille, mustille, valkoisille, keltaisille, punaisille, harmaille, vammaisille, homoille, lesboille, perversseille, rikollisille, keskustalaisille, persuille, kokoomuslaisille, demareille (noh - menköön), vasemmistolaisille, ruotsalaisille, norjalaisille, venäläisille, afrikkalaisille, eurooppalaisille, aasialaisille, amerikkalaisille, neekereille, eskimoille, intiaaneille, saamelaisille, terveille, sairaille, pakanoille, uskovaisille, kristityille, islamilaisille, budhalaisille, shamaaneille, jehoville, mormoneille, amisheille, körttisille, lestadiolaisille, autokauppiaille, mainosmiehille... Tuona päivänä ihmisellä on aihetta juhlaan. I have a dream.

Koivuniemen herrain suihinotto

Usko on ihana asia useimmille uskoville, mutta joillekin siitä tulee painajainen. Kun ihmistä käytetään hyväksi millä tahansa verukkeella, se on väkivaltaa mieltä ja usein myös ruumista vastaan. Usko ja uskonnot eivät perussanomaltaan painosta ketään, mutta ihminen on ovela eläin ja keksii mitä kummallisimpia kommervenkkejä ihan vaan itseään viihdyttääkseen uskoa hyväksikäyttäen. Luinpa iltapäivälehdestä, että kovasti Suomessa kuuluisuutta saanut Koivuniemen uskonlahko on lanseerannut kertakaikkiaan uudenlaisen riitin toimituksiinsa: pyhä suunanto. Me rietastelijat puhumme suihinotosta, mutta Koivuniemen markkinointiryhmä on istuutunut yhteiseen pöytään tai sängynreunalle ja kehitellyt kristillisemmältä kuulostavan termin. Parempi on antaa kuin ottaa. "Jos sinulla on kaksi ihokasta, anna toinen..." Anteeksiantaminen on soveliaampaa kuin anteeksiottaminen, joten myös tuohon sukupuoliaktiivisesti antoisaan asiaan on pitänyt kehittää armollisempi termi. Pyhä suunanto viittaa toimituksena selvästi, kuka antaa kenelle ja kuka ottaa keneltäkin.
Tässä maassa tuomitaan rikollisia rikoksista. Mutta tässäkään maassa ei taideta tuomita ihmisiä, jotka höynäyttävät herkkiä ihmisiä mitä ihmeellisimmillä tarinoilla mitä kummallisimpiin tekoihin. Rakkaudessa mikään ei saa olla mahdotonta, mutta kyllä rakkaudella huijaamisessa pitää jokin raja olla. Voi pyhän perän esillepano sentään.

Idi on mestari

Kun minua katsotaan silmiin ja puhutaan, kuuntelen. Kun minua kosketaan, katsotaan silmiin ja puhutaan, kuuntelen hyvin tarkasti. Kun sydäntäni kosketaan, katsotaan silmiin ja puhutaan, näen edessäni suuren ihmisen, jota ei voi olla kuulematta.
Perjantai-iltana näin suuren ihmisen putoavan kanveesiin ja katsovan hämmästyneenä ympärilleen ja toteavan, ettei niin pitänyt käydä. Idi Amin Asikainen nyrkkeili elämänsä tärkeintä ottelua puolalaista haastajaansa vastaan, ja yhdennessätoista erässä mestari kaatui saappaat jalassa.
Urheilutoimittaja kysyi seuraavana sunnuntaina Idiltä, mikä tekee hänestä niin suositun urheilijan voittojen kuin myös tappioiden hetkinä, miksi aina ennen ottelua yleisö nousee seisomaan osoittaakseen suosiotaan. Liikuttuneena mestari vastasi niin rehellisesti kuin ihminen voi: "Minä en ole syntynyt kultalusikka suussa. On ollut pakko kasvaa voittamaan." Kun on pakko kasvaa voittamaan, ihmisestä kasvaa mestari. Idi on mestari!

Tahdon - ja mukilla päähän

Minusta on tosi hienoa, että kirkko on ottanut selvän kannan homoparien vihkimiseen. Se on kuitenkin pyhä toimitus ja kuuluu luonnollisesti vain miehen ja naisen keskinäisen sopimisen piiriin. Muutama päivä sitten saimme todistaa tuota pyhää toimitusta, kun Tuksu ja Arto vihittiin jossakin pohjoisessa prinsessaksi ja prinssiksi ja mieheksi ja naiseksi ja naivoksi ja mievoksi. Sitä liittoa ei ihminen eikä mikään koskaan erottako. Paitsi että Tuksu huomasi jo seuraavana päivänä Arton olevan perseestä ja heitti tuota mokomaa mukilla päähän ja joutui putkaan ja soitti sisarelleen ja päättivät: väärä mies tuo Lapin Arto. Uusi ja parempi prinssi pitää löytää. Muutama päivä pyhää miehen ja naisen avioliittoa oli kylliksi ja ikuinen liitto joutaa purkaa.
Jostakin olen kuitenkin kuullut, että nuo kehvelin homot ja lesbot saattavat jopa rakastaa toisiaan myötä- ja vastoinkäymisissä ja pysyä liitossa jopa koko elämän. Mutta kyllä kirkko tietää, ketkä vihitään. Aamen.

Ovista ja ikkunoista

Nymmää sen hokasin. Nokia ja Microsoft ovat jo vuosikausia suunnitelleet laittavansa hynttyyt yhteen. Kun Nokia joitakin vuosia sitten avasi oman Ovi-palvelunsa, ei tuon nimen valinta niinkin massiiviselle systeemille ollut sattumaa. Kun Nokia ja Microsoft ovat nyt kuin paita ja peppu, rahaa tulee ovista ja ikkunoista kuin Ainasojan Topille ennen vanhaan.

Sosialistin kädenojennus

Kerrotaan ministeri, maaherra, kansanedustaja Jakob Södermanin lausahtaneen Turun saaristossa maailman maisemista kauneinta katsellessaan:"Tähän eivät kunnallisjärjestöt pysty." Lie tuo ollut sosialistin kädenojennus Luojalle.

Sivistystä yli hilseen

Kun isät ja isämme isät oppivat uusia asioita, oppi tuli useimmiten juuri isältä, äidiltä, sedältä, enolta, tädiltä, sepältä, suutarilta, vaatturilta, parturilta suusanallisena tietona tai käsien kautta. Koulua sai käydä vain hyvin harva ja valittu joko lukemaan viisas tai perimältään varakas.
Sivistykseksi sanottiin pelkästään kirjaviisautta, luetun kautta opittuja asioita. Sivistyksenä ei pidetty, jos vaatturi teki mittojen mukaan ihoakin paremmin istuvan puvun, jos kirvesmies rakensi talon, jossa heikoin kohta oli naulanreikä, jos seppä rakensi takomalla taskukellon. Vaan jos koristi nuorukaisen päätä ylioppilaslakki, oli hän valmis vastaamaan kysymykseen kuin kysymykseen. Vastasi oikein tai väärin, viisautta ja sivistystä oli se jokatapauksessa. Oli lukenut ylioppilas yhtä harvinainen kuin höyryveturi.
Mutta ei pidetty sivistyneenä miestä, joka hallitsi koko kylää omatekoisella osaamisellaan tai maallikkojärjellään. Sanottiinpa eräänkin arvostetun kunnallismiehen sivistyksen jääneen siihen, että kerran oli huuhkaja pään yli lentänyt. Sivistystä yli hilseen.

Left Hand Path

Törmäsin muutamia päiviä sitten vasemman käden polun käsitteeseen. Puhutaan satanisteista eli oman tiensä kulkijoista, ihmisistä, jotka eivät niin perusta muun yhteiskunnan normeista ja säännöistä, vaan kulkevat omia polkujaan ja noudattavat omia sääntöjään - mutta myös pysyvät niissä. Helposti tulee mieleen erilaiset rikollisjärjestöt tai sellaisiksi mielletyt tai kuvitellut, Helvetin Enkelit, Bandidosit, prosenttikerhot. Heillehän ei lakia löydy.
Perussuomalaiset saavat lehtitietojen ja gallupien mukaan vaalivoiton kaikilla rintamilla kevään eduskuntavaaleissa. Mitenkäs siinä noin onkaan käymässä. Suurten valtapuolueiden johtajat vetävät mattoa alta kukin kykyjensä mukaan toisiltaan, perussuomalaisilta - ja kansalta. Kun niinsanotusti valtaapitävät jakavat etuja keskenään, kansa kurjistuu. Pohjois-Afrikassa väki tarttui aseista väkevimpään: mielipiteeseen. Ihmiset ilmaisivat tyytymättömyytensä astumalla esiin ja korottamalla ääntään. Näin on käymässä myös Suomessa ja joku sen jo uskaltaa tunnustaa. Mutta jokunen vallan etuja pitkään nauttinut kestosuosikki ei vieläkään ymmärrä, että kukistava voima on tarttumassa haaruksiin ja puristamassa palleja läjään. Kuin vainoharhaiset Suomen Gaddafit he vieläkin vähättelevät kansan voimaa. Juuri nuo vallan pehmittämät ja pimentämät politiikan harmaapäät ovat todellisia vasemman tien kulkijoita, joilla on tähän päivään asti ollut aivan omat sääntönsä ja lakinsa. Vai mitä pitää ajatella kaikista ansiottomista palkitsemisista ja eduista, joista tavallinen kansa voi vain unta nähdä: kultaiset kädenpuristukset, kansanedustajien kulukorvaukset...