Kun isät ja isämme isät oppivat uusia asioita, oppi tuli useimmiten juuri isältä, äidiltä, sedältä, enolta, tädiltä, sepältä, suutarilta, vaatturilta, parturilta suusanallisena tietona tai käsien kautta. Koulua sai käydä vain hyvin harva ja valittu joko lukemaan viisas tai perimältään varakas.
Sivistykseksi sanottiin pelkästään kirjaviisautta, luetun kautta opittuja asioita. Sivistyksenä ei pidetty, jos vaatturi teki mittojen mukaan ihoakin paremmin istuvan puvun, jos kirvesmies rakensi talon, jossa heikoin kohta oli naulanreikä, jos seppä rakensi takomalla taskukellon. Vaan jos koristi nuorukaisen päätä ylioppilaslakki, oli hän valmis vastaamaan kysymykseen kuin kysymykseen. Vastasi oikein tai väärin, viisautta ja sivistystä oli se jokatapauksessa. Oli lukenut ylioppilas yhtä harvinainen kuin höyryveturi.
Mutta ei pidetty sivistyneenä miestä, joka hallitsi koko kylää omatekoisella osaamisellaan tai maallikkojärjellään. Sanottiinpa eräänkin arvostetun kunnallismiehen sivistyksen jääneen siihen, että kerran oli huuhkaja pään yli lentänyt. Sivistystä yli hilseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti