Saipa mies tehtäväkseen herasäiliön vanhan ja vuotavan, jo pieneksi käyneen säiliön tilalle. Ajoi mies hevosellaan sahalle ja osti useamman kuormallisen lankkua ja lautaa ja alkoi pikkuhiljaa rakentaa puista säiliötä.
Eipä työ päässyt pitkällekään, kun jo työmaan ympärille kerääntyi väkeä työtä arvostelemaan ja epäilemään, josko sellainen lankkusäiliö heraa sisällään pitäisi.
"Katsotaan, katsotaan" , sanoi mies ja jatkoi hätäilemättä ja kaikessa rauhassa tekemistään. Meni päiviä, meni viikkoja ja sarkapukuisten miesten arvosteleva joukko kasvoi. "Ehhehhei tuommoisesta koskaan tule tiivistä. Vuotaa kuin seula, sano minun sanoneen." "Ja minun." Ja minun." "Myös minun sano sanoneen."
Säiliö valmistui ajallaan ja tuli hetki, kun siihen laskettiin kellanvalkoinen hera. Kuohuten se purkautui putken päästä puiseen altaaseen, ja miehet seisoivat vieressä katsomassa ja odottamassa, miten nesteet tihkuisivat lankkujen välistä ulos. Mutta eipä vaan suostunut säiliö vuotamaan, vaan piti sitkeästi sisällään kaiken sinne pumpatun nesteen.
"No jopas jotakin. Mitäs sinä oikein tuonne lankkujen väliin pistit, kun siitä noin tiiviin sait?" Mies katsoi kysyjää ja hymyili kuin ohimennen:"Suikaleen ammattitaitoa." Niin sanoi mies ja käveli hiljaisen miesjoukon ohi omille teilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti