"Let the sun shine, let the sunshine in..." Ensimmäisen kerran muistan kokeneeni ilonhetkiä Hair-musikaalista varhaisteininä radion rinnaiselta, ja sainpa isosiskolta lahjaksi orastavien rintakarvojen peitteeksi t-paidankin, jossa oli tuon musikaalin tunnuskuva, vihreäpunakeltainen pörröpää HAIR-tekstin alapuolella. "Let The Sunshine In". Olin uuden sukupolven nuori, aivan erilaisen sukupolven, osaaottavan, osallistuvan, ajattelevan, huolehtivan, hippisukupolven, rauhaa rakastavan, vapaan rakkauden kyllästämän ajan lapsi. Hiukset kasvoivat, mars läheni uranusta, se tiesi siirtymistä rakkauteen.
Toisen kerran riemuitsin Hairista 80-luvulla, kun näin musikaaliin perustuvan elokuvan ja tutustuin ensimmäisen kerran koko tarinaan. Oma hippiaika oli fyysisinä merkkeinä jo takana, hiukset lyhyemmät, vaatteet harmaammat, lahkeet kapeammat, seksuaalinen vapaus vaihtunut vakinaiseen avioelämään, ja Vietnamin sota oli jo kirjoissa ja kansissa ja dokumenttifilmeinä arkistojen aarteistossa.
Kolmannen kerran Hair sai minut nauramaan eilen. Kuulin televisiosta Aquarius-kappaleen suomenkielisen version ja siinä laulettiin näin: "Kulkee kuu seitsemänteen huoneeseen, marsu raanusta lähenee. Se tietää siirtymistä rakkauteen..." Voi tuota lapsellisen riemun määrää omasta kuulemisesta ja rytmikorvasta. Näin ruskean jyrsijän tulevan villalanganpätkäisestä seinävaatteesta kohti. Aivan alkuperäisesti laulussa lauletaan suomeksi kuitenkin: "...Mars Uranusta lähenee..." Onhan noissa vissi ero, miten siirrytään rakkauteen: hyökkäävän jyrsijän vai tähtikuvion voimalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti