Ihminen on ihmeellinen. Ihminen on ihmeellinen. Ihminen on ihmeellinen. Tuota ihmeellisyyttä minä ihmettelen joka päivä ja rakastan ja arvostan sitä yli kaiken.
Pissattaa. Minuun on siis kertynyt jotakin ylimääräistä, joka pitää poistaa. Ei tunnu lainkaan hassulta joko istahtaa pöntölle ja antaa somasti solista tai vaikkapa kesäaikaan pienessä nousuhumalassa metsän reunassa sorotella reippaasti puolelta toiselle. Aah. Jokapäiväinen puhdistautuminen on ihan mukavaa ja miellyttävää.
Mutta oksentaminen on epämiellyttävää. Puhdistautumista se sekin on, mutta eipä vain tunnu niin mukavalta. Mahaan sattuu, päässä huimaa, jaloissa heikottaa...
Kyllä luonto on taas ollut viisas. Jos oksentaminen olisi yhtä hauskaa kuin pari muuta tapaa poistaa ylimääräistä kuonaa, ihminen hamuaisi aamusta iltaan kaikkea pilaantunutta ja härskiä ruokaa, jotta pääsisi pian ilomielellä oksentamaan. Olisi siinä tervekin ruumis pian kaikenlaisesta pöpöstä ja basillista kylläinen ja hengenlähtö lähellä.
Mistä se ihmisen solu oikein tietää, mikä on mukavaa ja terveellistä ja miksi siitä epäterveellisestä tulee suolessa niin paha olo? Tuon osaa joku sanoin selittää, mutta vaikka osaakin, on tuota niin vaikea ymmärtää. Jos näin arkipäiväinen, aivan tavallinen ja hieman hävettäväkin (miksikähän se onkin niin hävettävä) asia on tosi vaikea ja monimutkainen ymmärtää, pitäisikö suhtautua kovin epäilevästi kanssaihmiseen, joka lohduttaessaan taputtaa minua olalle ja sanoo: "Ymmärrän sinua." Minusta tuntuu, että hän taitaa puhua palturia. Lähdenpä tästä siis...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti