Minua on nöyryytetty koko ikäni. Joka kerta, kun olen pyytänyt pankilta lainaa milloin mihinkin, pankki on vaatinut minulta takuuta lainasummaa vastaan. Milloin olen joutunut silmäluomet lurpallaan ja niska kyyryssä kyselemään sukulaisilta tai tuttavilta nimeä ja lupaa takausvastuuseen, milloin olen tehnyt tiliä lainaksi saamieni rahojen vakuudeksi omistamistani maista ja tavaroista, milloin taas olen vakuudeksi pantannut ostamani esineen ja sen lisäksi vielä jotakin muutakin lisäarvollista omaisuutta. Tasapeli: niin minulle on vakuutettu.
Kun Suomi pyysi Kreikalta edes jotakin sille lainaamansa helvetinmoisen rahaläjän takuuksi ja vakuudeksi, kreikkalaiset loukkaantuivat verisesti. Kreikan talousviisaat puhuivat nöyryytyksestä ja kun Suomi oli vaatimassa maa-alueita ja rakennuksia lainojensa vakuudeksi, sanoivat nöyryytyksen menevän jo liian pitkälle.
Näin meitä siis nöyryytetään täällä ajassa joka paikassa jatkuvasti: panttilainaamot eivät anna meille rahaa, jos emme vastineeksi luovu jostakin omistamastamme (tai varastamastamme), vekseli ei kelpaa kenellekään, jos ei siinä ole takuumiehen nimeä pitkin ja poikin, autokauppiaalta (autokauppiaan rahoittajalta) ei heru omistajan rekisteriotetta ennenkuin kauppasumma on kokonaan maksettu. Nöyryyttävää. Seppuku! (tai mussaka väärään kurkkuun)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti