Minulla on neljä kummityttöä ja yksi kummipoika, hienoja lapsia ja nuoria heistä jokainen. Ajattelen heitä joka päivä ilman vastuunpakkoa kutakin omasta syystään.
Mellu on ensimmäinen kummilapseni. Mellu on seikkailija ja kulkee maailmalla kuin kotonaan. Kovin paljon emme yhteyttä pidä, muttei se kummiutta tee yhtään vähempiarvoiseksi. Seuraan hänen tekemisiään taustalla hipihiljaa ja kommentoin, jos joskus kommentoitavaa on. Kun tiedän hänen olevan jossakin päin maailmaa matkalla, luen sen alueen uutiset tavallista tarkemmin. Hänen perässään kulkevat maanjäristykset ja tulvat ja tulivuorenpurkaukset ;-)
Tiina on toinen kummilapseni. Hänen elämäänsä olen seurannut melkein kotiportailla koko ikänsä. Olen oppinut sietämään hänen karkean kielensä, sillä tunnen myös hänen mielensä;-) Yhdessä ajelemme joskus moottoripyörällä ja höpöttelemme usein vakavista asioista ja keskustelemme vakavasti arkipäivän askareista. Tiinaa kiinnostavat monet asiat ja olen kuulolla, mistä tuulee tulevina päivinä.
Sampsa on kolmas kummilapseni. Puhun hänen kanssaan enimmäkseen kitaransoitosta ja kitaransoitosta. Olen joskus ollut jopa parempi kitaristi meistä kahdesta, mutta siitä on jo aikaa kulunut jokunen vuosi. Olen aivan varma, että jonakin päivänä tuo soittoniekka yllättää jopa pelimannimestariksi kruunatun isoisänsä. Sampsan kanssa meillä on myös yhteinen kokemus, jota ilman me kumpikin voisimme hyvin elää. Ehkä siksi katson häntä tarkemmin kuin muita kummilapsiani.
Sonja on neljäs kummilapseni. Hänet tunnen ehkä kaikista huonoimmin, vaikka olemme jopa samaa sukua. Mutta kas kummaa, facebook on yhdistänyt viime aikoina meitäkin. Olen huomannut kummityttöni tykkäävän joskus jostakin sanomisestani tai linkistäni. Olen siis saanut häneltä viestin, että olisi syytä vähän seurata hänenkin matkaansa. Otan vaarin vinkistä.
Peppi on viides kummilapseni. Kun aioin alkaa opiskella englantia lastenelokuvia katselemalla, hän lupasi tulla aina minun viereeni kainalokaveriksi. Tuo lupaus oli minulle kuin karhulle purkki hunajaa, kuin mehiläisen kirjava kukkaketo. Meillä on yhteneväinen huumorintaju ja hyvin vähän ikäeroa. Vuosikymmenet leijailevat voikukan haituvina lounatuulessa, kun juttelen kummityttöni kanssa vaikkapa heiluvan etuhampaan poistosta tai kerron hänelle tarinaa herra Tiukusesta, joka korjaa kellot ja sellot ja uistimet ja luistimet. Hänen arkipäivänsä tummuvat illoiksi kaukana arabimaailmassa, kaukana lumesta ja jäästä. Mitä kaikkea hän siellä oppiikaan, on opiksi myös minulle.
Seuraan kummilasteni matkaa maailmassa. En osta heille matkalippuja enkä jaa heille matkaoppaita. En auraa lunta tieltä enkä tasoita kuoppia tai kaiva auki tukkeutuneita ojia. Mieluummin olen postilaatikko, johon joskus kolahtaa viesti: "Moi, kummisetä. Täällä on kaikki melko hyvin - paitsi että... Voisitko...?" Eihän se toki ole poissuljettu ajatus;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti