Suomenkielessä on paljon sanoja, jotka muistuttavat toisiaan, näyttävät toisiltaan ja kuulostavat toisiltaan. Vain aidosti suomenkielinen voi erottaa esimerkiksi voin voista ja voivoista: "Voi, voi, meijerivoi, kyllä sitä, voi, voi, voi syödä." Niinpä ei ole ihme, että joskus syntyy hyvinkin dramaattisia ja miksei myös koomisia tilanteita perheessä jos toisessakin. Käytiinpä seuraavanlainen keskustelu tuttavaperheessä. Mies oli ollut suurehkossa kaupungissa koulutusmatkalla ja kotiin tultuaan vaimo oli laittamassa ruokaa hellan ääressä. Tuskin oli mies ehtinyt takkinsa naulaan laittaa, kun vaimo käskevällä äänellään pyysi miestä mukaan kotitöihin.
- Tuo mulle se valurautapannu.
- No en varmasti oo.
- Mitä et oo.
- Huoraa pannu.
Niinkuin ei ollutkaan. Mutta hyvä oli kieltää väärinkuulemiset varmuuden vuoksi heti pahemman välttämiseksi. Valurautapannu oli tutulla paikallaan, ja hyvässä sovussa valmistui maittava ruskea kastike perunoiden peitteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti