Nuori mainosmies oli saanut työtilauksen: Mikkilän Veeran hajuvesikauppa Ylivieskan keskustassa tarvitsi näyttävän mainostaulun, jossa kerrottaisiin kaupan olevista, ihanista tuotemerkeistä kautta maailman metropolien: Pariisista, New Yorkista, Lontoosta. Pidimme Veeran kanssa tunteroisen mittaisen palaverin ja katsoimme logot selviksi. Ilmoitin rehvakkaasti, että sellainen näyttävä taulu tarvitsisi varmaankin julkisivulautakunnan luvan. Sellaista lähdettiin Ylivieskan kaupungilta hakemaan. Ja tuon prosessin aikana päätin, etten koskaan sekaannu mihinkään lautakuntiin tai luottamusmieselimiin. Niin hankalaa ja tuskallista prosessia en muista ennen sitä enkä sen jälkeenkään kokeneeni. Jokainen lautakunnan maallikkojäsen halusi puuttua asiaan tavalla jos toisella eikä niissä puuttumisissa juuri järkeä ollut. "Onko tuo keltainen väri liikennemerkin keltaista? Sekoittaako tuon liikenneopasteisiin? Riiteleekö naapuritalon väriä vastaan? Höh. Logojen värit olivat logojen värejä, minkäs minä niille tein. Ei tullut mieleen mennä vääntämään Chanelin tai Kenzon väriä joksikin muuksi, vaikka julkisivulautakunnan "asiantuntija" niin olisi halunnutkin.
Mutta kaiken joutavan vääntämisen jälkeen Mikkilan Veeran kosmetiikkakauppa sai komean kylttinsä. Se olikin seinän kokoinen eikä minulla ollut niin suurta kulkuneuvoa, jolla sen olisi Nivalasta asti saanut paikalle tuoduksi. Niinpä kysyin tuttavaltani Kiviojan Yrjöltä, josko hänen hevosautollaan voisimme tuon mainoskyltin käydä Ylivieskaan toimittamassa. Toimituksessa oli arkielämän kontrastia, suuren maailman ja pienten pohjalaisten pitäjien vastakkainasettelu maailman suurien keskusten ja näiden hienojen hajuvesitehtaiden kanssa. Hevosauton kuivikkeiden ja kakkaroiden seasta purimme kyltit kaupan pihalle ja Yrjön kanssa naputtelimme mainokset talon seinään.
Tulipa siihen työtä ihmettelemään nuori, kippuraviiksinen, kovin leuhkan oloinen nuorimies. Kysyi, josko me voisimme alkaa hänelle tekemään vastaavia mainoskylttien asennushommia. Hänellä kun oli mainostoimisto Ylivieskassa. "Minä en viitsis omia käsiäni paskaan sotkea." Pyyhkeilin hansikkaalla hevosenkakkaroita Mikkilän Veeran mainostaulusta ja tuumasin, että eiköhän kuitenkin liene parasta, että molemmat hoidamme vain omat paskamme. Yrjö puhkesi nauramaan tilanteen koomisuutta, ja kollega poistui paikalta vähin äänin monistettujen mainoslappujensa kanssa: "Jo tuli lääke mainosongelmiin." Muistan sen suuren lääkeruiskukuvan vieläkin.
Laitoimme hevosvaunun takaoven lujasti säppiin, kun työ oli tehty. Pidimme vielä Veeran kanssa lyhyen neuvottelun hinnasta ja pääsimme suloiseen sopimukseen. Kuin vihjaukseksi Veera otti hyllystä pienen, ruskean miesten hajuvesipullon ja ojensi sen lahjaksi minulle. Liekö haistanut meissä hevosmiehen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti