Muistui mieleeni pieni ystäväni Jaana hyvin kaukaa menneiltä vuosilta. Jaanalla oli joskus tapana kiivetä kylään asuntooni, saman talon toiseen kerrokseen. Kerran taas kuului hentoinen koputus ovelta ja miettiväisen näköinen tyttönen pyöritteli etusormeaan poskellaan ja muistelevaisella äänellä sanoi: "Isi pyysi hakemaan tuon...kojovain." Kun aikamme pohdittiin, mitä oli mahtanut isi lainaksi pyytää, keksimme jakoavaimen.
Olipa Jaana sairastunut pahemman kerran ja joutui lääkäri määräämään hänelle antibioottikuurin. "On tuo virtsatutken pulehdus, nääs."
Lähti äitinsä uutta vauvaa perheeseen synnyttämään, ja Jaana, nelisen vuotta, odotti uutta tulokasta innokkaana ja kaikkeen yhteiseen touhuun valmiina. Niinpä hän illalla innon ikävissään varusti vanhat suksensa sauvoineen talon viereen pystyyn valmiiksi yhteistä hiihtoretkeä varten. Kun vauva sitten äitinsä kanssa kotiutui, oli Jaana hyvin, hyvin pettynyt pikkusiskoonsa: "Tuosta ei oo kyllä mihinkään." Potkaisipa mennessään sukset nurin ja häipyi autotalliin mököttämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti