Ihminen opetteli puhumaan, koska hänelle kasvoivat sattuman oikusta isot ja tehokkaat aivot. Ihmisellä itsellään ei siihen liene ollut kovinkaan suurta osuutta. Niin vain on käynyt. Mutta puheeseen ja sanoihin onkin sitten eri ihmisillä ollut mitä suurimmassa määrin merkitystä, ja sanojen ja sanoista johdettujen nimien keksijät ovat olleet hyvin romanttisia ja varsin leikkisiäkin ihmisiä. Joka tapauksessa he ovat olleet ja ovat edelleen erikoisen älykkäitä ja nokkelia.
"Älä unohda minua." Pidä siis minut mielessäsi, vaikka elämäsi tiellä tulisi mitä vastaan. Sitähän tuo tarkoittaa. Saksalainen on keksinyt antaa tuon herkän pyynnön nimeksi kukkaselle, jota me suomenkielessä kutsumme lemmikiksi: das Vergissmeinnicht. Kuvittele vaikkapa mies makoilemaan nurmelle ja katsomaan pientä, hentoa kukkasta. Hän kirjoittaa pieneen, siniruutuiseen vihkoon kukalle uuden nimen:"Älä unohda minua." Rakastunut hän oli kai, kaipaus syvällä sydämessä.
Mutta Suomessa ja Ruotsissa ovat mielestäni kyllä maailman parhaat sanojen keksijät. Lätty todistakoon sen. Ruotsalaisen lätty on plätt. Se ei voisi olla mikään muu, koska tuon sanan voi kuulla ja nähdä yhtä aikaa. Plätt.
Mutta vaikka varsinkin suomalaiset osaavat nimetä asioita onomatopoeettisesti (molskis ja loiskis), minusta maailman kaunein sana on kuitenkin englantia: archipelago (sama sana on käytössä monessa muussakin kielessä, mutta se lausutaan eri kielissä eri tavalla). Tuntuisi, ettei sana, jossa on enemmän konsonantteja kuin vokaaleita, voi olla kaunis, mutta tuo sana soi minun korvissani pehmeänä ja lempeänä. Ja mikä kaikkein hassuinta, minä en edes ole meristöihminen, en purjehtija, en veneilijä. Mutta kai minä sitten saaristoa salaisesti rakastan. "Älä siis unohda minua."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti