Raamatussa on runsaat kolmesataa sivua, ainakin tuossa minun hyllyssäni olevassa painoksessa. Se on aika vähän. Tuntemattomassa sotilaassa on paljon enemmän, Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa myös. Kaikki nuo kirjat ovat tavallaan lyhyen historian kirjoja: Tuntematon sotilas kertoo muutamasta sotavuodesta, Täällä Pohjantähden alla parista sukupolvesta, ja Raamattu a mundo condito eli maailman luomisesta lähtien Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen. Kaikissa niissä on yhteistä se, että ne on ihmisen aivojen ja käsien kautta paperille (kiveen, hiekkaan, papyrukselle, kaarnalle, nahalle, puulle...) piirretty olipa lähde ollut mikä tahansa.
Noita kirjoja on tutkittu ja käännetty ja väännettykin ja onpa niitä vielä aika monessa sopassa keiteltykin. On pohdittu, mikä sana on totta ja mikä saattaisi olla vilunkia tai väärin tai ajatusvirheellinen. On tutkittu käännökset siitä kielestä toiseen ja toisesta siihen ja pohdittu, onko kenties käännetty väärin tai erinomaisen oikein. Jokainen lukija ja jokainen kääntäjä on tehnyt oman tulkintansa ja pohtinut asiaa sisällään parhain päin. Joku on kuunnellut toisia tutkijoita ja lukijoita ja jatkanut henkilökohtaista pohdintaansa ja tullut johonkin tulokseen. Ja sitten on syttynyt sota. On syttynyt sanasota, aatesota, veljessota, rajasota, maailmansota. Kaikki, jotka ovat olleet oikeassa, ovat lyöneet ja viiltäneet niitä, jotka ovat myös olleet oikeassa. Mikä tuossa sotimisessa on ollut kummallisinta, ne jotka ovat olleet oikeassa, ovat loppujen lopuksi hävinneet aina. Tuohon johtopäätökseen ajautuu sen pohdinnan kautta, että sodat sanasta eivät ole koskaan loppuneet.
Jumalan sana on ihmisen sanaa vastaan ja ihmisen sana on sekä ihmistä että Jumalan sanaa vastaan. Sanotaan, että sana on kuin miekka. Se viiltää aina jotakin ja tekee haavan. Sana on kuitenkin aina miekkaa paljon vahvempi. Se viiltää kurkun auki aina sydämeen saakka. Sanat ovat ajatuksen pätkiä, kuin ketun jälkiä metsässä. Taitava metsästäjä kykenee jäljittämään niitä aikansa, kunnes alkaa joko seurata vanhoja jälkiä tai kadottaa seuraamansa.
Kirjoitettu sana elää, vaikka ajatus olisi jo kauan sitten kuollut. Sanaa tulkitaan, vaikka kukaan ei tiedä alkuperäistä ajatusta. Kerran joku kysyi joltakin taiteilijalta, miksi maalauksen naisella oli niin iso käsi. Taiteilija vastasi: "Se ei ole käsi. Se on maalaus." Jumalalla on jumalan sanat, ihmisellä ihmisen. Eilen eiliset, tänään tämänpäiväiset. Kun ihminen alkaa niistä kiistellä, käy aina huonosti. Ei koskaan hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti