Luonto osaa järjestää joskus asioita hyvin, kuten esimerkiksi villin Afrikan eläinten ruokailun. Leijona kulkee maajalassa ja metsästää ruuan melkoisen matalalta varsinkin, jos se ei viitsi kovin korkealle hypätä. Ja usein se ei hyppää, vaan juoksee saaliinsa kiinni ja puree sen tukehduksiin.
Kirahvi taas ei paljon noista leijonan saaliista piittaa, vaan kurkottaa pitkän kaulansa kohti taivasta ja syö korkean puun muilta tavoittamattomissa olevia lehtiä. Leijona taas ei voi syödä kirahvia, koska se ei viitsi hypätä ja kirahvin kaula on sille liian korkealla. Leijona tietää jo luonnostaan, ettei kirahvi paljonkaan pää tyynyssä pitkin savannia makoile. Niinpä se on opetellut juoksemaan kiinni selvästi kirahvia lyhempikaulaisia eläimiä.
Ihminen on joskus ollut osa luontoa. Sitä on saalistettu ja se on ollut saalistaja. Ihminen syö hedelmiä ja vihanneksia, juureksia ja marjoja, ihminen syö lihaa: lehmää, lammasta, sikaa, kissaa, koiraa, tiikeriä, krokodiilia, leijonaa, kirahvia ja - niin, ihmistäkin joskus melko mielellään. Ihminen on luonnon keskellä, mutta se ei enää ole osa luontoa, koska se ei osaa noudattaa mitään lakia. Joskus se metsästää karhua ja sutta ja toisena päivänä se päättää, että niitä ei saakaan metsästää ja nuo villit eläimet menettävät kokonaan uskonsa ihmiseen. Ne tulevat pihoille kuin ystävät ja syövät koiran tai kissan tai lampaan kuin ystävän tarjoaman aterian ja kohta jo leimahtaa kiväärin tulikivenkatkuinen liekki ja luoti päättää luottavaisen elämän. Sellainen on ihminen, kaikkiruokainen ja kaikkivaltias.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti