Elämäni vastus on hiiren kokoinen eikä aina niinkään suuri. Viikonloppuna mökillä kaikessa rauhassa väsymystä pois maatessa kuului jostakin rapinaa. Hiirikö se siellä? Lattialla nurkassa paloi koisolamppu, ja ääni paikallistui vähitellen tuon lampun viereen, sisään. Rapisi, rapisi, rapisi, pörisi. Irrotin töpselin seinästä, aukaisin ulko-oven ja lampun pohjan ja päästin suuren kärpäsen lapin lintujen ruuaksi raikkaaseen pakkassäähän.
Ei ollut vastuksena hiiri eikä tupajumikaan, vaan olipa ansaan lentänyt suurikokoinen kärpänen. Kun yhden harmin siis olin saanut huoneesta ulos, olin vastukseni voittanut. Niinkö siis luonto vastustaa: yksi kiusa kerrallaan kuin kaikki muut poissulkien. Jos se on siis vain kärpänen, ei se voi enää olla hiiri. Miten helpoksi onkaan Luoja elämän luonut, miten vähiksi vastukset virittänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti