Suomessa on vuoden sisällä sattunut kuusi perhesurmaa. Nyt halutaan selvittää, mitä noiden hyvin murheellisten tapahtumien taustalla on: mielenterveysongelmat, sosiaalinen paine, hoitamattomat ihmissuhteet, ahdistus, pärjäämättömyys. Jokaista tapausta yhdistävä tekijä on varmasti, ettei perheensä surmannut ihminen ole enää jaksanut katsoa huomiseen eikä tuon ajatuksen jälkeen halunnut muidenkaan perheeseen kuuluvien läheisten nähdä toiveikkaamman aamun kajoa. Se on hyvin surullista.
Muistan taas äitiäni. Olin kuusivuotias, kun isäni kuoli ja äitini jäi ypöyksin viiden alaikäisen lapsen kanssa aivan tyhjän päälle: ei ammattia, ei työtä. Navetassa oli kaksi lehmää ja mökin ympärillä kuusikymmentä aaria maata. Ja kun ruoka ja rahat loppuivat, oli syötävä osuuskaupasta velaksi. Muistan äitini aina lohduttaneen minua ja samalla itseään kuin ohimennen, että kunhan tuo vekseli on maksettu, niin sitten... Ruokalasku oli kasvanut niin suureksi, ettei enää kahden lehmän maidolla ja kunnan väliaikaisilla rakennustöillä tienatut rahat riittäneet sen maksamiseen. Niinpä osuuskaupan hoitaja oli auttanut äitiäni tekemään pankkivekselin ja sillä kuittaamaan syödyt ruuat.
Tuhatlappunen tuhatlappuselta velka lyheni vuosien saatossa. Ja sitten alkoi uuden tien teko. Toive heräsi, kun tie tulisi kulkemaan mökin vähien maitten läpi ja tuosta maatilkkusesta luvattiin kohtuullinen korvaus. Vekseli lyheni, mutta tien alle jääneistä maista ei vain valtion rahoja kuulunut. Niitä odotettiin joka päivä. Joka päivä posti toi, mitä toi, mutta ei tuonut rahalähetystä valtion kirstusta.
Tierahat ja osuuskaupan vekseli ovat minunkin mielessäni olleet jo yhtä kauan kuin on pikitietä pitkin Nivalan ohi Ylivieskaan ja Haapajärvelle ajettu. Tuhat syytä olisi äidilläni ollut laittaa tuli tuvan nurkan alle ja päästä tuosta tuskallisesta ja työläästä arjesta, tierahojen odottamisesta ja osuuskaupan vekselistä. Mutta eipä tuikannut äiti tulta tuvan nurkan alle, vaan lämmitti uunin paistavaksi ja sulatti vähäisen voin, keitti riisin puuroksi ja paistoi makoisat piiraat. Köyhää sai olla, kurjaakin, muttei koskaan lapsella nälkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti