Jonakin päivänä käy viileä virta koillisesta. Lähetän sähköpostikirjeitä pitkin päivää, mutta kukaan ei vastaa niihin. Istun kahvilapöytään, mutta kukaan ei ole halukas istumaan alas seurakseni, vaan kaikilla on omat ystävänsä ja kaverinsa juuri sillä hetkellä mukana ja olen aivan ypöyksin. Tervehdin kadulla tuttavia, mutta jokaisella tuntuu olevan ajatus jossakin muualla, ilossa tai murheessa, mutta ei juuri siinä kohtaamisen hetkessä. Olen kolea viimahdus koillistuulessa. Puhelin ei soi, posti ei tuo mitään. Ja auton akku on tyhjä. Nauauauauauau.
Koillistuuli vaan on sellainen kelmi, että se joskus puhaltaa takin alle - minun, sinun, hänen, meidän, teidän, heidän.
Mitäpä jos kävisin iltasella tapaamassa kaukana lounaassa asuvaa vanhaa ystävääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti