Kun hävityn sodan jälkeen seistään maallisen tuomarin edessä ja odotetaan tuomiota kansanmurhasta, vain johtajat seisovat, vain johtajat tuomitaan. Vain ne hirtetään, jotka ovat käskyn antaneet. Yksin kotonaan itkee tekojaan kansan syvien rivien joukosta raahattu sotamies, joka on käskyn toteuttanut, painanut liipaisinta, ampunut vihollisensa tai viattoman sivullisen hengiltä. Hänen tuomionsa on elää asiansa kanssa elämänsä loppuun asti.
Kun hävittyjen vaalien jälkeen seistään televisiokameroiden edessä ja odotetaan kansan tuomiota, johtajat seisovat siinä kuin rivimiehetkin, mutta ketään ei hirtetä, vaikka monen niin mieli tekisikin päästä pujottamaan silmukka kaulaan - omaan tai jonkun muun. Tappion takia ei kuitenkaan ketään viedä hirsipuuhun tai sähkötuoliin. Mennään vaan rauhassa oppositioon keräämään uusia voimia ja korppina lentelemään erämaan ylle: pian tulevat uudet poliittiset ruumiit, joita päästään nokkimaan, ja neljän vuoden kuluttua järjestetään uudet vaalit. Silloin voidaan opposition loppumattomalla innolla sanoa kansalle, miten asiat pitää hoitaa. Miltä sitten rivimiehestä vaalivoiton jälkeen tuntuu? Huuuuujiiiiihaaaaaaoooooooklapitiklapitiklapiti....Hurrataan ja aplodeerataan kuin olisi taas jotakin oikeasti voitettu. Mutta onneksi rivimiehen ei tarvitse elää tuon voiton kanssa elämänsä loppuun asti. Riittää, että hurraa niin kauan kuin henkeä piisaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti