Keittivät veljekset virran rannalla läkkipänikässä ruskean vihreää keitostaan ja iloisesti porisi kynsitulien alla sakea velli. Eivät uskaltaneen miehet makua maistaa, sillä he tiesivät tuon sopan sangen nukuttavaksi. Hirvensalviaa, kääpärouskua, metsämataraa, kurjakkia, vatamonlehteä ja niittynärväkettä oli sekoitettu jokiveteen ja kärpässienistä puristettuun maitoon ja laiskasti höyrysi keitos hennon tulen yläpuolella ja kuin auringonpaisteeseen nukahtaneen ihmisen uni siirtyili höyry puolelta toiselle ja nousi vähitellen ylöspäin ja katosi taivaan tuuliin.
Nuori karhu urahteli jalat sidottuina. Sen silmät olivat puolittain auki ja tuijottivat väsyneinä yhteen kohtaan. Sillä ei ollut minkäänlaista käsitystä sen kummemmin paikasta kuin ajastakaan, jos nyt karhu ajasta mitään ymmärsi. Ei se tuntenut tassujensa ympärillä olevia köysiä, vaan pää humisi ja pyöri ja kesäiset niityt vilisivät sen päässä kuin karhun unet. Olivat juottaneet veljekset sille jo ensimmäisen lipollisen keittämäänsä unilääkettä eikä karhusta olisi heille muuta kuin kantamisen vastus seuraavaan päivään asti.
Käsivarren paksuisista rangoista Lökki-Ontrei ja Vasili rakensivat kestävän ja karhunmentävän häkin, johon tiedoton ja veltto mesikämmen raahattiin päätään selvittämään. Häkin kulmapuiksi oli valittu pystyyn jätetyt nuoret männyt, jotka varmasti kestäisivät vahvan eläimen rimpuilun jalkaköysissä, kunhan otso vain heräisi ja alkaisi vapauden perään itseään irti reuhtoa. Karhun kaulaan olivat ryökäleet pujottaneet hevosen valjaat ja kiristäneet ne tiukasti kiinni. Siinä makasi metsien kuningas kieli ulkona silmät sirrillään ja valjaissa kuin kyntöruuna Hartikanvaaran nuljukoiden ansassa eikä maailman menosta mitään tiennyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti