Pitkän talven yli kuului Hartikanvaarasta seppä Ontrein pajavasaran kalke, ja Kaurin piilukirves muotoili hirret hirsien lomaan niin taitavasti, ettei Jekaterina tahtonut saada rivettä väliin sopimaan. Niin nousi Soanlahden pitäjän Hartikanvaaran kupeeseen Kaurin omin käsin rakentamalle koskelle höyrymylly. Kun ensimmäiset pesälliset onkapannun alla poltettiin ja kun valkoinen höyry lattausi pilveksi kylän ylle, soi myllyn pilli pitkään ja sai metsän rytisemään ja Jänisjärven vedenpinnan väräjämään. Rymistelivät hirvet lepikoissa pillin ääntä pakoon, kirmaisivat ketut ja karhut koloistaan esiin ja vauhkoina loikkivat ja laukkasivat metsä rytisten syvemmälle salolle, jotteivät olisi kuulleet sitä uuden ajan airuen voittolaulua enää koskaan uudestaan. Meuhkasivat metsot siivillään puiden latvat väpäjämään ja käänsivät kurjet auransa takaisin tulosuuntaansa. Kalaparvet pärskivät rannoilta syvempiin vesiin. Niin oli voimallinen ja paineen alla antavainen Kaurin höyrymyllyn kirkkaan kiiltävä pilli.
Kerääntyi koko kylän väki pihamaalle ja näkyipä joukossa aivan tuntemattomia ihmisiä aina Koiruvaarasta asti. Puhui joku venättä ja kuultiin Ruotsin maalta tulleitten kummallista kieltä. Oli kiirinyt kauas puhe uudesta myllystä ja monet ajoivat sisämaasta pitkienkin matkojen päästä ihmeen näkemään. Säikähtivät pillin uljasta ulinaa myös ihmiset ja peittivät korvansa ja naurussa suin toisiaan katsoivat ja kummastelivat, miten saattoi vesi kiehuessaan kehittää niin valtaisan voiman. Muistivat sitten, että saipa se kahvipannun kannenkin iloisesti hyppimään ja perunakattilan päällisen tanssimaan vain kevyesti kiehuessaan.
- Vuan tuollainen kattila ku yl kiehuu ja posahtaa, suap siinäi koko kylä semmoisen löylyn jotta.
Imelä tuoksu levisi pihapiiriin, kun isä Dimitri heilutti suitsutusastiaansa ja posmensi edestakaisin kävellessään ja siunasi Kaurin komean höyrymyllyn uusiin toimiin. Laittoi hän savuavan astiansa myllyn portaille ja otti käteensä saunakiulun, joka oli täytetty kosken vedellä. Siunasi pappi veden hyväksi, puhdisti sen pyhin sanoin, kastoi veteen juurisen harjansa ja viskoi ja virpoi vettä aivan jokaiseen myllyn nurkkaan, koloon, komeroon, viskoi myllyn kiville ja jauholaareihin, siunasi höyrypannun ja tulipesän, kasteli konttorin pöydän ja seinät ja kynät ja paperit, puhdisti pyhällä vedellä juuttiset säkit, myllylle ajetut ylivuotiset viljat. Ja kun elettiin pääsiäisen jälkeistä aikaa, muistutti isä Tenttu vielä niin rakennuksia kuin ihmisiäkin, ettei siellä oltu omasta tahdosta ja halusta myllyä vihkimästä, vaan suuresta armosta ja ylösnousseen Kristuksen Golgatan kankaalle väkivalloin vuodattaman veren voimasta.
- Kristus nousi kuolleista.
Niin sanoi pappi.
- Totisesti nousi.
Niin vastasi suuri joukko myllyä vihkimään tullutta rahvasta.
Seppä Ontrei ei halunnut jakaa kunniaansa kenenkään muun kuin Kaurin kanssa, vaan tuumasi isoon ääneen.
- Totisesti se nousi, vaan myö se Kaurin kanssa nostettiin. Mustat ja nokiset olliit rauniot ja kivet piloil palaneet. Vuan onkii nyt semmoine mylly rannas, jot pöläjää viel pitkää vehnänen tomu vuaran kupeel eikä lopu hänest onka nii kauan ko Kaurin koskes vettä piisajaa pannuun lorottaa ja metsäs koivuu uunilunkust sisäh työntää.
Totesi isä Tenttukin, ettei Jumalan voima yksin riittänyt myllyä koskenpartaalle rakentamaan, vaan käytti välikätenä joskus kovinkin kummallista väkeä. Niin kuin oli taas todeksi nähty ja omin korvin ruokottomin sanoin kuultu.
Kun kääntyi keväinen päivä illaksi, asetettiin monen kyläläisen voimin kirkonmies rilloihin ja lyötiin hevonen sutsiperällä kotimatkalle. Keinui rantaheinä illan leppeässä tuulessa ja keinui kärryssä papinturilas ympäripäissään kuin Karjalan korpien kevääseen herännyt käki tummauumaisen kuusen kuuta kurkottavassa latvassa. Kaurin höyrymyllyn pilli puhalsi vielä monta vihaista vihellystä laskevan auringon perään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti