maanantai 10. syyskuuta 2012

Isä-Tentun kohmelon maku

Kirjoitti isä-Tenttu kirkonkirjaansa tärisevin käsin seuraavat säkeet:"Kaunis on maailma Jumalan luoma, vaan kauniimmaksikin se voipi tulla. Ei ole kauneus pelkästään, mitä silmä näkee tai korva kuulee, vaan on se myös sitä, miltä nälgäisen vatsas tuntuu. Kun on kylläinen ihminen, ei ole hän ilgiä toisellensa, vaan kääntää kuppinsa toisen syyvä.  Jos on janoon ihmisellä juomaa juuva, ei hän toiselta juuva kiellä. Sen mie eilen Kauri Hartikaisen höyrymyllyllä kokea sain. Ylen äijält ol syyvä ja juuva.
Hurajaa Kaurin höyrymylly nygöi kosken partaalla da jauhaa vehnäset da rukiit hyvät uunis paistaa. Ei ole hätä migä siinä kylässä. Mie myllyn eilen vihkasin da hyvän palkan työstä sain. Kauniisti minnuu katsottih da hyväks sanottih. Hosboti bomilui."
Ei jaksanut isä-Tenttu kirjaansa kiinni laittaa, vaan niiltä sijoiltaan siirtyi hän ehtoollisviiniruukulle ja maistoi tuopposen, parikin. Muutaman tovin kuluessa ja hämäräisen kesäaamun kirkastuessa päiväksi muuttui papin ilme valoisammaksi ja suu kosteammaksi, vaikka kohmelo pitikin miestä otteessaan koko pitkän päivän.
- Ka liigua suolua ol Katrin keitoksis. Niin hutajaa piäraiska ja täräjää pättäräine jot.

Istahti nurmeiselle heinikolle mies ja kaatui siitä selällensä makaamaan. Nousi kiuru ylemmäs ja lauloi, nousi kohti taivasta kertomaan iloiset kiitoksensa uudesta kesästä, kertoi puolisostaan ja pesästään, jonka juuri oli kukkaniitylle rakentanut ja kertoi pitkästä matkastaan vuorten yli takaisin kotiin tuon maassa makaavan törkyturvan kirkon kupeille. Niin kiitti se laulullaan luojaansa. Iloitsi se aurinkoisesta kesäpäivästä ja valkoisista pilvistä, leppeänä leuhavasta tuulesta, väräjävistä haavanlehdistä, iloitsi kärpäsistä ja muista lentävistä hyönteisistä, joissa oli kylliksi syötävää niin sille itselleen kuin myös pesää vartioivalle puolisolleen ja siellä nokka ammollaan ruokaa odottaville poikasilleen. Laskeutui alemmas se ja katseli lentämisen kiireiltään suu auki heinikossa makaavaa harmaapartaista papin pakanaa ja visersi kuin olisi ääneen nauranut ja kohosi taas korkeuksiin. Elämä lennätti pitkin poikin, näytti niin ilot kuin surutkin, kaiken kantoi eteen katsottavaksi. Mitään ei pitänyt toista parempana eikä nostanut toista ylemmäs, vaikka sen toinen iloksi ajatteli, toinen suureksi suruksi tunsi.

Vaan kääntyipä kiurun vatsa kesken lennon nurin päin, ja ponnisti lintu suolensa tyhjäksi ja loiskautti valkoisen liemen maassa makaavan papintursan kuorsausta punovaan suuhun. Nielaisi räkäparta elämän pehmentäneen näkyleivän eikä antanut sen untansa häiritä. Vaan maistui suu herättyä vieläkin pahemmalle kuin konsanaan Kaurin myllyltä palattua.
- Mie olen taintkii syyvä linnunpaskan.
Joskus saattoi tuo turjake olla aivan oikeassa ja tietää täsmälleen asioiden todellisen perän.

Ei kommentteja: